torstai 7. elokuuta 2014

Laila Hietamies: Kukkivat kummut



Lappeenranta -sarjan kolmannessa osassa tutut hahmot jatkavat menoaan. Ilona ja Vehmas ovat vihdoin yhdessä, Liisa yrittää tahollaan päästä sodan kauhuista eteenpäin ja Liisan äiti Anni majoittaa salaperäistä Olga-vanhusta sekä Marjushkaa, joka on palannut takaisin kaupunkiin miehensä kuoleman jälkeen. Tukeva perheensä kanssa on tietenkin myös mukana.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat talvisodan jälkeiseen vuoteen. Kaikesta on pulaa ja uuden sodan uhka on kaikkien mielessä. Luinkin tätä kirjaa enemmän ajankuvauksena kuin varsinaisena romaanina. Tukevan tytön Hilkan kokemukset kotona ja koulussa nostivat itselläni esiin muistoja oman isoäitini sekä tämän tädin kertomuksista lapsuusajoilta, tuoden siten kirjan kuvauksia silloisesta yhteiskunnasta vielä todenmukaisemmiksi.

Itse kirjan juoni jäi itselläni todellakin vähän sivuseikaksi. Ihmettelin hieman joidenkin sivujuonien tarpeellisuutta etenkin kun muistaa, että kirjasarjan seuraava osa ilmestyi vasta 25 vuotta myöhemmin, eli todennäköisesti kirjailija ei ollut edes ajatellut jatkaa sarjaa. Ei tämä kuitenkaan lukukokemusta haitannut millään tavalla. 

Ei kommentteja: