Christine herää aamulla vieraasta talosta, vieressään mies jota hän ei muista koskaan nähneensä. Peilistä hän näkee vanhan ihmisen kasvot, vaikka luulee olevansa parikymppinen. Hän ei muista mitään menneisyydestään. Mies kertoo olevansa Ben, hänen aviomiehensä ja selittää Christinen olleen vuosia sitten onnettomuudessa, jonka seurauksena hän ei muista menneitä tapahtumia eikä ihmisiä, sillä hänen muistinsa pyyhkiytyy tyhjäksi aina nukkuessa. Christine pystyy muistamaan vain pieniä välähdyksiä sieltä täältä.
Benin ollessa töissä Christinelle tulee puhelu mieheltä, joka kertoo olevansa hänen terapeuttinsa. Hän kehottaa Christineä katsomaan komerossa olevaan kenkälaatikkoon, josta hän löytää päiväkirjansa jota hän on ruvennut kirjoittamaan muutama viikko sitten. Sieltä hänelle selviää paljon tietoja joista Ben hänelle valehtelee tai jättää kokonaan kertomatta. Christine ei tiedä mikä on totta ja mikä ei, ehkä hän on itse tulossa hulluksi?
Tapahtumat aukeavat päähenkilölle pikkuhiljaa ja kirja etenee hyvin verkkaisesti kuten voi odottaakin. Oikeastaan vasta viimeisessä viidenneksessä rupesi oikeasti tapahtumaan ja asiat alkoivat edetä. Kirjaa oli siksi vähän puuduttavaa lukea, vaikkakin se oli hyvin kirjoitettu. Pienet epäjohdonmukaisuudet eivät oikeastaan häirinneet ja mielenkiinto säilyi loppuun saakka. Ei mikään huippujännittävä kirja, mutta mukava lukea silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti