sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sara Gruen: Vettä elefanteille


Pyörittelin tätä kirjaa käsissäni kirjastossa pitkään, laitoin takaisin hyllyyn ja otin uudelleen käsiini. Mietin, uskaltaisinko lainata kirjan joka on niin selvästi oman "mukavuusalueeni" ulkopuolella, sillä sirkus ei ole ikinä kiinnostanut minua pätkääkään. Sirkukseen kuuluu minun mielessäni jotain epämääräistä ja epäilyttävää, trapetsitaiteilijat, opetetut eläimet ja pellet eivät vain sytytä minussa minkäänlaista intoa. Siitä syystä olin kirjan luettuani hieman ihmeissäni, sillä tarina oli vienyt minut mukaansa.

Jacob Jankowski on lopputenttejä valmis eläinlääkäri, kun hänen vanhempansa kuolevat onnettomuudessa. Jacobille selviää, että vanhemmat ovat olleet vararikon partaalla, eikä hänellä pennittömänä ole kovin ruusuiset tulevaisuuden näkymät lama-ajan Amerikassa. Shokissa, tietämättä mitä tehdä, hän hyppää vastaantulevaan junaan, joka sattuu olemaan kiertävä sirkusjuna. Siitä saa alkunsa monien vaikeuksien kautta Jacobin ura sirkuksen eläinlääkärinä. Jotain epämääräistä ja uhkaavaa on kuitenkin havaittavissa sirkuksen ilmapiirissä, eikä kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Kirjasta löytyi kaikki tunnetilat: rakkautta, jännitystä, vihaa, pelkoa, toivoa...  Kirjaan perustuva elokuva ilmestyi viime vuonna. Jätin sen tietoisesti katsomatta sirkusteeman takia, mutta ehkä uskaltaudun sen nyt katsomaan, vaikka luulenkin että se ei yllä kirjan tasolle. 

maanantai 20. helmikuuta 2012

Susan Fletcher: Noidan rippi


Kirja kertoo Corragin tarinan, sellistä kerrottuna vieraalle miehelle. Se on tarina elämästä noidaksi haukuttuna, yksinäisenä ja vainottuna. Rakkaudesta ja siitä, kuinka pienet tapahtumat muuttavat ihmistä ja hänen elämäänsä, ja kuinka maailmassa valo voittaa lopulta aina pimeyden.

En tiedä mitä oikein odotin tältä kirjalta ennen lukemista, mutta kuvittelin että en todennäköisesti tule pitämään siitä kovinkaan paljon. Toisin kävi, tarina imaisi minut mukaansa vastustamattomasti. Kauniilla kielellä kuvaillut tapahtumat ja maisemat, pienet yksityiskohdat ja tunteet pitivät otteessaan loppuun saakka. Fletcher osaa käyttää sanoja niin taidokkaasti, että itsekin rupesi huomaamaan ympärillään aivan uusia asioita ja kiinnittämään huomiota tuulen ääniin. Talven kylmyys ja lumisuus eivät tuntuneetkaan enää niin pahalta.

Täytyy vielä lopuksi kommentoida kirjan kantta, joka on mielestäni vain yksinkertaisesti ruma. Kirjan kauniiseen kieleen ja tunnelmaan kansi ei sovi mitenkään, ainakaan minun silmini nähtynä.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kate Morton: Paluu Rivertoniin


Grace Bradley on 98-vuotias. Hän on pitänyt vuosikymmeniä itsellään salaisuuden, joka edelleen kalvaa häntä. Nyt, ennen kuolemaansa, hän päättää kertoa tarinansa lapsenlapselleen ääninauhoina. Tarina alkaa vuodesta 1914, jolloin Grace palkataan 14-vuotiaana Rivertonin kartanoon apulaiseksi. Kartanossa vierailevat säännöllisesti myös isäntäparin lapsenlapset David, Hannah ja Emmeline. Vuodet kuluvat, mutta Gracen ja Hannahin välillä oleva erikoislaatuinen side ja ystävyys säilyvät, luokkaerosta huolimatta. Kunnes eräänä iltana kauan sitten tapahtunut, selvittämättä jäänyt väärinkäsitys johtaa kuolemaan, jota Grace kantaa omallatunnollaan omaan kuolemaansa saakka.

Lukukokemus oli erikoinen. Kirja oli mukaansatempaava ja se tuli luettua muutamassa päivässä, mutta toisaalta se oli hyvin vähäeleinen. Tarina ei nostattanut jännitystä tai odotusta tulevia tapahtumia kohtaan, vaan kirja piti otteessaan juuri kerronnan erinomaisuudella. Mortonin kirjoitustyyli on juuri sopivasti salaperäinen, välillä tuntui kuin olisi lukenut salaa jonkun päiväkirjaa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. 

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess


Samantha on kovapalkkainen yritysjuristi Lontoossa. Hänen uransa on hyvässä vauhdissa ja hän odottaa saavansa kuulla osakkuudestaan lähipäivinä. Kunnes hän huomaa tehneensä virheen. Eikä mitään pikkuerehdystä, vaan virheen joka todennäköisesti romuttaa hänen uransa. Samantha kävelee shokissa ulos toimistostaan ja astuu ensimmäiseen eteen tulevaan junaan. Hän päätyy maaseudulle erääseen kartanoon pyytääkseen päänsärkylääkettä, mutta huomaakin olevansa työpaikkahaastattelussa taloudenhoitajaksi. Ikuisena kilpailijaluonteena hän ei voi vastustaa haastetta, vaikka ei ole eläessään tehnyt ruokaa, siivoamisesta puhumattakaan.

Tämä kirja on istunut kirjahyllyssäni jo useamman vuoden, koskaan ei vain ole tuntunut sopivalta hetkeltä lukea sitä. Nyt kaipasin jotain kevyttä ja hyväntuulista luettavaa ja sain mitä tarvitsin. Välillä oli pakko nauraa ääneen, niin hulvattomasti Kinsella paikoin kirjoittaa. Tähän kirjaan tarttuessaan tietää, että loppu on onnellinen eikä kenellekään käy huonosti, välillä se on juuri se asia mitä kirjalta kaipaa.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Sirkka-Liisa Kivelä & Sari Vaapio: Vanhana tänään


Vuonna 2009 Suomen Senioriliike ry pyysi iäkkäitä ja heidän omaisiaan kirjoittamaan kokemuksiaan vanhustenhoidosta. Tämä kirja perustuu noista kirjeistä saatujen kokemuksien vertaamiseen siihen, mitä vanhusten ja ikääntyneiden hoito ja vanhuspalvelut lakien, suosituksien ja oppikirjojen ohjeiden mukaan tulisi olla. Julkisessa keskustelussa esiin tulleiden vanhusten hoidon puutteiden valossa näiden kirjeiden sisältämät kokemukset eivät olleet yllättäviä, enkä usko että kaikkein räikeimpiä tapauksia tuli tässä edes ilmi. Ei varmaan tarvitse kertoa, että kirjoituksista suurimmassa osassa (80%) kerrottiin pääosin huonoista kokemuksista. Toki esiin tuli myös positiivisia asioita, hyvää hoitoa ja hoitohenkilökunnan omistautumista työhönsä, mutta valitettavan vähän. Kirja oli karua luettavaa.

Jos ei ole koskaan vieraillut pitkäaikaishoidon laitoksessa, ei voi kuvitella mitä todellisuus pahimmillaan siellä on. Kiire ja pätevän henkilöstön puute ovat jokapäiväisiä tosiasioita. Jos vietät liikaa aikaa yhden vanhuksen luona esimerkiksi syöttämässä, saa joku toinen kylmän ruuan suuhunsa jne. Terveyskeskuksen vuodeosastolla yöhoitajat tekevät vuodepesuja aamuvarhaisella niille, joiden suihkupäivä ei ole sinä päivänä. Kuka haluaa herätä siihen, että riisutaan vaatteet ja ruvetaan pesemään?

Kuitenkaan kaikissa paikoissa asiat eivät ole näin. Löytyy myös niitä hoivakoteja, joissa vanhuksilla on hyvä olla, he saavat yksilöllistä hoitoa ja virikkeitä, pääsevät ulkoilemaan ja saavat kuntoutusta. Henkilökunnan omalla asenteella ja työyhteisön toimivuudella ja joustavuudella on suuri merkitys siihen, kuinka mukava ja toimiva paikka se on asukkaille. Tulevaisuudessa vanhusten määrä tulee vain kasvamaan ja on laskettu, että muutaman vuoden päästä hoitotyöntekijöitä tullaan tarvitsemaan paljon nykyistä enemmän, ellei keksitä uusia malleja vanhusten hoidon järjestämiseen. Toivottavasti niissä malleissa ratkaisee myös laatu ja inhimillisyys, eikä pelkkä taloudellisuus ja säästäminen.