sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Anna Godbersen: Huumaa


Huumaa sai kunnian olla vuoden viimeinen lukemani kirja, vuosi päättyy siis melko keveissä tunnelmissa. Eletään vuotta 1899 ja Manhattanin seurapiireissä kuohuu. Henry Schoonmaker ja Elizabeth Holland ovat julkistaneet kihlauksensa kaikkien yllätykseksi. Monet olivat odottaneet Henryn naivan Elizabethin ystävän Penelopen, samoin kuin Penelope itsekin. Elizabethilla ja Henryllä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa, vaikka kumpaakaan ei lähestyvä avioliitto ilahduta lainkaan. Ystävyys- ja perhesuhteet joutuvat koetukselle kaikkien yrittäessä vaikuttaa tuleviin tapahtumiin omien etujensa nimissä.

Vaikka kirjaa tuskin voi kuvata muuten kuin keveäksi lukemiseksi, se oli aivan oikeanlainen lomakirja. Juonitteluja, rakkautta ja pukuloistoa, kirjasta ei puuttunut oikeastaan mitään. Siinä oli juuri tarpeeksi ilkeitä ihmisiä ja kutkuttavia juonenkäänteitä, jotta mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun. Toki kirja myös päättyi sellaiseen kohtaan, että seuraavakin osa on etsittävä käsiin. 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta


Haruki Murakami on japanilainen kirjailija, jolta on suomennettu useita teoksia. En ole lukenut niistä yhtäkään, mikä on harmi, koska olisin ehkä saanut tästä kirjasta jotain enemmän irti jos olisin. Juoksemisen filosofiansa lisäksi hän pohtii kirjassa myös romaanikirjailijana olemisen vaatimuksia sekä sitä, miten juokseminen sopii yhteen kirjoittamisen kanssa.

Miksi sitten lainasin tämän kirjan? En ole ihan varma, en nimittäin todellakaan ole mikään juoksija. En ikimaailmassa pystyisi juoksemaan maratonia, kymmenen kilometriäkin tekisi tiukkaa. Kuitenkin aloitin hölkkäharrastuksen muutama vuosi sitten ja jotain kummallisen koukuttavaa siinä on. Se tunne, kun huomaa viimein pystyvänsä hölkkäämään kauemmin kuin viisi minuuttia ilman että tuntee kuolevansa on upea! Ajattelin Murakamin käyvän läpi kirjassaan samankaltaisia tunteita ja niin hän käykin. Tosin täysin eri tasolla kuin mitä itse olen, kirjassaan hän kertoo valmistautumisestaan ties kuinka monenteen maratoniinsa. 

Ei tämä mikään maata mullistava lukukokemus ollut, ehkä jopa vähän pitkäveteinen välillä. Kuitenkin oli mukava lukea jonkun pitkään juoksemista harrastaneen ajatuksia ja kokemuksia, sekä huomata että tuska ja epätoivo seuraavat mukana vaikka juoksisi kuinka pitkään. En enää tunne itseäni ihan niin onnettomaksi sunnuntaihölkkääjäksi, pääasia on saada itsensä liikkeelle. 

lauantai 15. joulukuuta 2012

C. J. Sansom: Musta tuli


Kyttyräselkäinen asianajaja Matthew Shardlake on jälleen saanut toimeksiannon Englannin kuninkaan pääministeri Thomas Cromwellilta. Hänen pitää etsiä salaperäistä mustaa tulta sekä sen valmistusohjetta, sillä ilman sitä Cromwellin asema hovissa horjuu uhkaavasti. Tuntemattomat viholliset uhkaavat Shardlakea ja kaikkien asiasta jotain tietävien henki on vaarassa. Samaan aikaan hän yrittää saada pelastettua nuoren Elizabethin kuolemantuomiolta. Häntä syytetään serkkunsa murhaamisesta, mutta Elizabeth ei suostu puhumaan mitään tapauksesta.

Kirja sijoittuu 1500-luvun Englantiin ja Cromwellkin on oikea historiallinen henkilö. Kirjailijalla on myös paljon tietoa sen ajan elin- ja asuinolosuhteista, jotka ylimalkaisestikin kuvailtuna saavat inhon väreet kulkemaan iholla. Liejua, likaa ja jätteitä haisemassa kaduilla ja kodittomia kerjäläisiä tuhansittain. Jos jouduit vankilaan, hyvällä onnella kuolit siellä ennen joutumista kidutuslaitteisiin tai kitumaan hitaasti kuoliaaksi hirressä.

Tapahtumat etenevät kirjassa verkkaisesti. Toisaalta on ihana lukea välillä kirjoja joissa kaikki ei selviä parilla puhelinsoitolla, eikä paikasta toiseen liikuta muutamassa minuutissa. Toisaalta taas tarina oli ehkä liikaakin venytetty ja hidastempoinen. Sivuja on lähes 600, mielestäni siitä olisi hyvin voinut tiivistää jonkinverran pois. Pidin kyllä enemmän Sansomin edellisestä kirjasta Luostarin varjot, sillä siinä loppuratkaisu tuli yllätyksenä ja tarina kiinnosti loppuun saakka, tätä lukiessa tuli jo vähän ähky puolenvälin jälkeen. Shardlake -sarjassa on englanniksi ilmestynyt Mustan tulen jälkeen jo kolme kirjaa, aion kyllä lukea nekin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Philippa Gregory: The Lady of the Rivers


Jacquetta on jokien Jumalattaren Melusinan jälkeläinen ja saanut ennustamisen kyvyn. Hänet naitetaan Bedfordin Herttualle, joka yrittää Jacquettan avulla saada selville viisasten kiven salaisuuden, sekä saada apua Englannin sotatoimiin Ranskassa. Kaikenlaisen taikuuden ja ennustamisen käyttäminen on kuitenkin vaarallista, sillä 1400-luvun Englannissa noituudesta syytetyt poltetaan roviolla.

Ylläoleva juoniselostus kattaa suunnilleen ensimmäiset sata sivua kirjasta. Sen jälkeen tapahtuu hengästyttävän paljon asioita; sotia, juonitteluja, vallankaappauksia... Itseasiassa kuvittelin aloittaessani kirjan lukemisen, että Jacquettan yliluonnolliset taidot olisivat suuremmassa osassa ja vaikuttaisivat enemmän kirjan tapahtumiin. Loppujen lopuksi kirja kertoo kuitenkin enemmän Henry VI:n ja kuningatar Margaretin tarinaa, jossa kylläkin Jacquettalla on hyvin keskeinen osa. 

En pitänyt kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Vaikka kirja on kirjoitettu Jacquettan näkökulmasta, jäi se kuitenkin todella irtonaiseksi, eikä henkilöihin saanut oikein otetta. Esimerkiksi Jacquettan lasten syntymät kuitattiin sillä, että kerrottiin syntyneen lapsen nimi ja seuraavaksi Jacquetta palasikin jo hoviin ja jätti lapsensa hoitajien ja imettäjien huomaan. En pysynyt lainkaan perässä siitä, kuinka monta lasta hänellä lopulta edes oli. Kaipasin enemmän yksityiskohtien kuvailua, mutta myös ympäristön ja ihmisten kuvailua. Minulla ei esimerkiksi ole minkäänlaista mielikuvaa 1400-luvun englantilaisten pukeutumisesta, eikä kyllä ole tämän kirjan lukemisen jälkeenkään. Jotenkin tuntui kuin olisi lukenut lasten satua; saduissahan ei juuri mennä yksityiskohtiin, vaan juurikin vain kerrotaan tapahtumista ulkopuolisen silmin. 

Haukuttuani kirjailijan tavan kirjoittaa täytyy lopuksi myöntää, että mieleenkään ei tullut jättää kirjaa kesken. Tempauduin täysin mukaan tapahtumiin. Olen pohtinut haluanko lukea muita kirjailijan kirjoja, enkä ole vielä päässyt siitä selvyyteen. Gregoryn kirja Valkoinen kuningatar kertoo Jacquettan tyttären Elisabetin tarinan, joten se olisi looginen valinta seuraavaksi luettavaksi. Mielenkiintoa toki lisää myös se, että henkilöt ovat todella olleet olemassa ja tapahtumat perustuvat todellisiin tapahtumiin.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Sandra Brown: Savuverho


Toimittaja Britt Shelley herää aamulla etsivä Jay Burgessin elottoman ruumin vierestä, eikä hänellä ole mitään muistikuvia illan kulusta. Pian hän tajuaa olevansa pääepäilty murhasta. Railey Gannon kiinnittää huomionsa tapahtumiin ja huomaa niiden muistuttavan kovasti erästä toista kuolemaa viisi vuotta sitten, jossa hän itse oli epäiltynä.

Voi plääh, muuta ei voi sanoa. Oliko syy sitten käännöksessä vai jo alkuperäisessä tekstissä, mutta kirja tökki ja pahasti. Juonikaan ei parhaasta päästä ollut, mutta yritystä löytyi sekoittaa tapahtumia niin, ettei lukija pääsisi perille kuka on pahis ja kuka ei. Mutta kun teksti on yhtä töksähtelevää kuin jos itse kirjoittaisin kirjaa, tulos ei ole hyvä. Mieleeni tulee sana lapsellinen kuvaamaan käännöstä. Olen ajatellut samaa monen muunkin kirjan kohdalla, tosin en voi tietää olisiko vaikutelma sama, jos lukisin kirjan alkuperäisellä kielellä. Tämä on kuitenkin yksi suuri syy miksi luen mieluummin englanniksi kuin suomeksi. 

maanantai 12. marraskuuta 2012

David Hewson: Kuoleman vuodenaika


Nic Costa on nuori ja tinkimätön roomalaispoliisi, joka saa uudeksi parikseen täydellisen vastakohtansa Luca Rossin. Nic kuulee Vatikaanin kirjastossa sattuneesta ammuskelusta ja vaikka heillä ei ole toimivaltaa Vatikaanissa, he menevät paikalle. Tapon todistajana on Sara Farnese, salaperäinen ja etäinen yliopisto-opettaja, jonka selvittämän vihjeen avulla he löytävät kolme muuta raa'asti murhattua ihmistä. Murhat eivät lopu tähän, mutta kaikilta uhreilta löytyy yksi yhteinen tekijä, Sara.

Vaikka kirjailija on englantilainen, hän on saanut luotua kirjaan upean italialaisen tunnelman. Rooma kesähelteellä, upeat rakennukset ja maalaukset pystyy tuntemaan ja näkemään lukiessa selvästi. Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia, eikä heidän puutteitaan ole siloiteltu. Vaikka murhaaja paljastettiin jo suunnilleen kirjan puolivälissä, ei kirjan pointti ollutkaan murhaajan miettiminen ja etsiminen, vaan kaiken taustalla olevan juonittelun ja salailun paljastuminen. Loppuratkaisu oli mielenkiintoinen, kerrankin voi sanoa että luettavaa riitti loppuun saakka eikä loppu ollut pettymys.

Kirja on ensimmäinen Nic Costa -sarjassa, josta on suomennettu tämän lisäksi ainakin kaksi muuta kirjaa. Englanniksi kirjoja on ilmestynyt jo kymmenen, joten luettavaa riittää joksikin aikaa.

torstai 8. marraskuuta 2012

Marco Iacoboni: Ihmisten peilaus - kytkeytymisemme uusi tiede


Kirja keskittyy peilineuronien toimintaan ja tutkimukseen. Peilineuronit ovat erittäin tärkeitä esimerkiksi ihmisen sosiaalisessa toiminnassa, empatiassa ja muiden ihmisten tulkinnassa. Juuri näiden neuronien avulla ymmärrämme toistemme mielentiloja, tunteita ja tekoja. Oikeastaan kirja oli yhdistelmä tiedettä ja filosofiaa, sillä sitä mukaa kun ymmärryksemme aivojemme toiminnasta ja neuronien vaikutuksesta omaan toimintaamme selkenee, joudumme myös miettimään olemisen filosofiaa uudelleen.

Tässäkin kirjassa tuli esille se tosiasia, ettemme oikeastaan tee päätöksiä tai toimi tietyllä tavalla toisten ihmisten kanssa tietoisesti, vaan aivomme tekevät päätöksiä ja tulkitsevat ympäristöä tiedostamattamme suuren osan ajasta. Samasta asiasta hieman eri yhteydessä kirjoitti myös David Eagleman

Nyt taitaa olla korkea aika jättää tietokirjat kirjaston hyllyille vähäksi aikaa ja keskittyä kaunokirjallisuuteen enemmän. En edes ole mitenkään tieteellisesti suuntautunut ihminen, joten ihmettelen kyllä mistä tämä innostus tietokirjoihin on tullut. Uuden vuoden lupaukseni voisi olla vaikkapa osallistua joihinkin blogeissa pyöriviin haasteisiin ja tutustuttaa itseni uusiin kaunokirjallisiin tuttavuuksiin. 

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Richard Wiseman: Minuutissa muutokseen


Miten ihminen voi saavuttaa tavoitteensa ja tulla onnellisemmaksi? Nämä ovat itseapuoppaiden peruskysymyksiä ja erilaisia ratkaisuja näihin ongelmiin on varmasti yhtä paljon kuin kirjojakin. Tämä kirja kuitenkin eroaa kahdella perustavalla tavalla muista itseapuoppaista, sillä kuten nimessäkin todetaan, nämä niksit on nopea toteuttaa ja mikä parasta, ne perustuvat tieteellisten tutkimusten tuloksiin.

Kirjasta löytää nopean ratkaisun muun muassa luovuuden lisäämiseksi, ihmisten suostuttelemiseksi sekä stressin vähentämiseksi. Tutkimuksista selviää myös mitä ei kannata tehdä, kuten purkaa vihaa ja pettymystä tyynyn mukiloimiseen. Se, miten toimivia nämä pikaratkaisut ovat kunkin ihmisen kohdalla ei tietenkään ole varmaa, mutta muutamia yksinkertaisia vinkkejä kirjasta sai kyllä. Ja vaikka ne eivät toimisikaan omalla kohdalla, ei aikaa ole mennyt hukkaan kuin muutama minuutti. Täytyy kyllä tunnustaa, että vaikka tykkään lukea psykologisista tutkimuksista, en todennäköisesti kuitenkaan kokeile yhtäkään kirjan ohjeista. Olen vain liian laiska, enkä todennäköisesti muista kirjasta juurikaan mitään enää viikon kuluttua. Helppo ja nopea lukea on myös helppo ja nopea unohtaa..

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Susan Quinn: Marie Curie - Elämä


Marie Curie syntyi Puolassa 1867, mutta muutti myöhemmin Ranskaan opiskelemaan fysiikkaa yliopistoon ja luomaan tutkijan uraa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisille yliopistossa opiskelu oli jo itsessään harvinaista, mutta uran luominen tieteen parissa oli naisille lähes mahdotonta. Miehensä Pierren kanssa hän kuitenkin onnistui, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Marie Curien suuriin ansioihin kuului radioaktiivisuuden keksiminen. Hän tutki radioaktiivisuutta ja sen eri muotoja koko uransa ajan ja sai myös kaksi Nobelin palkintoa. Tämän saavutuksen suuruutta naisen näkökulmasta ilmentää se, että hän oli ainoa tieteiden Nobelin saanut nainen, kunnes vuonna 1935 fysiikan palkinnon sai viimein toinen nainen - hänen tyttärensä Irène. 

Kirja oli oikein mielenkiintoinen katsaus Marie Curien elämään ja työhön, aina lapsuus- ja nuoruusvuosista kuolemaan saakka. Se antoi myös hyvän kuvan viime vuosisadan alun Euroopasta ja eritoten Ranskasta. Miesten hallitsemassa maailmassa naisen oli todella vaikea saada ääntään kuuluviin ja saavutuksiaan esille, mutta sitkeydellä ja peräänantamattomuudella Marie Curie teki sen, vaikka kunnia hänen keksinnöistään yritettiin kovasti työntää hänen miehelleen Pierrelle. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Linda Howard: Hetki lyö


Pienessä Pekesvillen kaupungissa tapahtuu outoja. Ensin häviää maahan parikymmentä vuotta aiemmin kaivettu aikakapseli, eikä valvontakameroissa näy kuin outo valonvälähdys. Sitten murhataan kaupungin pitkäaikainen asukas, eikä minkäänlaisia johtolankoja löydy. Poliisi Knox Davis yrittää ymmärtää mistä on kysymys, mutta kun hän törmää murhapaikalla itsensä FBI:n agentiksi esittelevään Nikita Stoveriin, asiat mutkistuvat entisestään, eikä Nikitankaan henkilöllisyydestä ja motiiveista ole takeita.

Takakansi lupaili jännitystä, romatiikkaa ja science fictionia ja kyllä kirja kaikkia näitä sisälsikin. Plussaa siitä että lähestymistapa oli todellakin erilainen kuin yleensä lukemissani jännäreissä. Paljon miinuksia hajanaisesta juonesta ja tylsästä kirjoitustavasta. Takakannen perusteella odotin liikoja, mielestäni juonesta olisi voinut saada paljon paremman ja mielenkiintoisemman, nyt kirja tuntui vain keskeneräiseltä ja typerältä. 

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kathy Reichs: Paholaisen luut


Putkimies löytää vanhan talon kellarista nuoren ihmisen pääkallon sekä muita esineitä, jotka viittaavat uskonnollisiin rituaalimenoihin. Vähän tämän jälkeen rannalta löytyy nuoren miehen päätön ruumis. Rikosantropologi Tempe Brennan selvittää tapauksia ja yrittää saada selville onko kyse saatananpalvonnasta, tai liittyvätkö ruumiit ylipäätään toisiinsa.

Taattua Kathy Reichsia jälleen, tämäkin kirja tuli luettua parissa päivässä. Vaikka kaikki Reichsin kirjat muistuttavat toisiaan, jopa niin paljon etten pysty jälkikäteen esimerkiksi kirjan nimen perusteella sanomaan juonesta mitään, taso pysyy kuitenkin samana kirjasta toiseen. On kiva tarttua kirjaan ja tietää varmasti ettei tule pettymään. Ehkä ei myöskään yllättymään, mutta se on sivuseikka.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Douglas Preston & Lincoln Child: Dance of death


Kirja on osa Pendergast -sarjaa ja on juuri ilmestynyt myös suomeksi nimellä Veljensä vartija. Tarina jatkuu siitä mihin Tulikivessä jäätiin ja kirjat onkin mielestäni parasta lukea järjestyksessä, sillä viittauksia aiemmissa kirjoissa tapahtuneisiin asioihin oli paljon ja suurin osa henkilöistä oli myös tuttuja.

Kirja oli juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin sen olevan. Kuitenkin tunnelma oli mielestäni jo paljon synkempi kuin aiemmin. Pendergast ei enää vaikuta voittamattomalta vaan jopa haavoittuvalta, sillä hänen vastustajanaan on oma veli Diogenes, joka on vähintään yhtä älykäs ja kekseliäs kuin Pendergast. Ystävyyssuhteet joutuvat koetukselle Diogenesin toteuttaessa kekseliästä suunnitelmaansa tuhota Pendergast ja kostaa heidän lapsuutensa tapahtumat. Sarjan seuraava osa jatkaa tämän kirjan tarinaa, en malta odottaa että pääsen lukemaan sen!

torstai 20. syyskuuta 2012

Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet


Jos jokin tässä kirjassa hämmästytti niin se, että tutkimusten mukaan yli 40% Yhdysvaltalaisista uskoo, että Jumala loi maailman n. 10000 vuotta sitten. Hieman pienempi osuus uskoo jonkinlaiseen evoluutioon, mutta että se on Jumalan ohjaamaa. Vain n. 14% uskoo evoluutioon ilman minkäänlaista jumalallista ohjausta. Ja samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu muualtakin maailmasta, esimerkiksi Britanniasta. Juuri tähän asiaan Richard Dawkins yrittää saada kirjallaan muutosta. Hän selvittää evoluution kulun yksityiskohtaisesti, todistamalla kohta kohdalta miksi se on totta ja miksi on typerää uskoa Jumalan olevan missään vastuussa maapallosta ja sen eliöistä.

Kirjan hyvänä puolena mainittakoon erittäin asiapitoinen ja mielenkiintoinen sisältö. Vaikka evoluutio sinänsä on tuttu asia, oli kirjassa myös paljon uutta tietoa, ainakin itselleni. Negativisena koin asioista "jankkaamisen", samaa asiaa toistettiin hieman eri tavalla useita kertoja. Kirjan kohderyhmänä voisi kuvitella olevan evoluution kieltäjät, mutta täytyy sanoa etten usko yhdenkään ihmisen, joka todella uskoo Jumalan luoneen kaiken, muuttavan mieltään tämän kirjan perusteella. Kreationisteja pilkataan surutta ja lukiessa tuntuu että kirjailija kirjoittaakin tekstiään muille samanmielisille. Mutta jos kirjan ottaa pelkästään evoluutiosta kertovana perusteoksena, on se erittäin hyvä.

torstai 13. syyskuuta 2012

Deborah Harkness: Lumottu


Diana Bishop on kuuluisan noitasuvun jälkeläinen, mutta hän on päättänyt olla käyttämättä omia noitavoimiaan ja rakentaa itselleen uran historiantutkijana omin avuin. Saatuaan kirjastossa käsiinsä erään vanhan, noidutun käsikirjoituksen, Diana huomaa olevansa muiden noitien, demonien ja vampyyrien suuren mielenkiinnon kohde. Suojelijakseen muita olentoja vastaan hän saa ikivanhan vampyyrin, Matthew Clairmontin. Yhdessä he yrittävät selvittää käsikirjoituksen salaisuutta sekä taistella olentojen neuvostoa vastaan, joka yrittää erottaa heidät toisistaan.

Voisi kuvitella, ettei yliluonnollisista olennoista keksisi enää mitään uutta kirjoitettavaa, mutta kirja oli paras "vampyyrikirja" jonka olen lukenut. Kirjassa yhdistettiin modernia tiedettä ja vanhoja uskomuksia, geeniteknologiaa ja evoluutioteoriaa. Kirjailija on historian professori ja hänen asiantuntemuksensa todella näkyy ja tuntuu. Kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, ja oikeastaan vasta pohjustusta seuraaville kirjoille. Vaikka tässä ensimmäisessä osassa ei loppujen lopuksi tapahtunut paljoakaan ja välillä tuntui, että teksti on vähän liian hidastempoista ja verkkaista, piti se silti mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka. Juonikin jää juuri sellaiseen kohtaan, että seuraava osa on pakko lukea. 

maanantai 27. elokuuta 2012

Ernest Cline: Ready player one


On vuosi 2044 ja maailmaa koettelevat energia- ja ympäristökriisit. Köyhyys ja kurjuus lisääntyvät eikä elämällä ole paljoa tarjottavaa. Niinpä ihmiset viettävät suuren osan ajastaan Oasisissa, virtuaalimaailmassa jossa kuka tahansa voi olla ja tehdä mitä haluaa. Oasisin luoja, James Halliday, on juuri kuollut ja jättänyt maailmalle testamenttinsa: kuka ensimmäisenä löytää Oasisiin kätketyt kolme avainta ja porttia ja selvittää niihin liittyvät tehtävät, perii koko Hallidayn jättimäisen omaisuuden ja Oasisin hallinnan. Ainoa vihje on Hallidayn pakkomielteinen suhtautuminen 80-luvun musiikkiin, tietokonepeleihin, tv-sarjoihin ja elokuviin.

Kirja suorastaan vilisi viittauksia 80-lukuun ja siihen liittyviin asioihin, etenkin tietokonepeleihin. Suurin osa niistä meni minulta ohi, mutta toki välistä löytyi paljon tuttujakin asioita. Tuli ihan ikävä Commodore-64:ää, parasta pelikonetta minkä olen ikinä omistanut... Ja kyllä, pidin kirjasta. En kertakaikkiaan pystynyt lopettamaan lukemista, ja kun kirja oli vihdoin luettu tuli haikea olo; nytkö se jo loppui? Taisin löytää sisäisen nörttini :)

torstai 23. elokuuta 2012

Heidi Tujunen: Kyllä minä sinua rakastan


Kirja on kertomus siitä, kuinka ilo tulevista kaksosista vaihtuu yhtäkkiä yli vuoden kestävään pelkoon, suruun, odottamiseen ja toivoon. Kuinka oma lapsi ei enää tunnukkaan omalta ja kuinka sairaalasta tulee oman kodin jatke.

Kaksosten synnyttyä kerrotaan kaiken olevan hyvin, kunnes toisen vauvan vointi romahtaa yhtäkkiä muutaman tunnin kuluttua ja hänet viedään vastasyntyneiden teho-osastolle. Hänellä on suulakihalkio, mutta se ei selitä vauvan vakavia hengitysvaikeuksia. Eeviksi ristitylle vauvalle joudutaan lopulta tekemään henkitorviavanne, joka tietää vähintään vuoden sairaalassaoloa. Eevillä sekä kaksossisko Iinalla todetaan myös Turnerin syndrooma, ilmeisesti ainoina identtisinä kaksosvauvoina Suomessa. 

Eevin sairaalajaksosta tulee lopulta 14 kuukauden mittainen. Väliin mahtuu useita hoitojaksoja Helsingissä, kaukana kotoa. Äidin tekstistä voi niin selvästi tuntea kaiken sen turhautumisen, pelon, väsymyksen ja masennuksen, vaikka tilanteeseen ei voi mitenkään itse samaistua, eikä edes kuvitella tietävänsä miltä tuntuu kun oma lapsi on vakavasti sairas.

Kirja oli hyvin koskettavasti kirjoitettu ja antaa näkymän siihen maailmaan johon joutuu, kun omasta lapsesta tuleekin "sairaalan lapsi". Kirjoittaja kuvaa myös hyvin rohkeasti niitä tunteita, jotka tulevat lapsen kotiuduttua. Kun kotona onkin yhtäkkiä vaativa, vieras lapsi, jonka kanssa äiti-lapsisuhde on alettava rakentamaan uudelleen alusta asti. Kuitenkin kirjasta jäi lopulta positiivinen vire mieleen, sekä ihmetys siitä, mihin kaikkeen ihminen kykenee pakon edessä.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista


Tarinoita tuonpuoleisista on novellikokoelma, jonka aiheet käsittelevät - mitäpä muutakaan - tuonpuoleista elämää. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Tätähän me kaikki olemme joskus pohtineet. David Eagleman antaa 40 erilaista näkymää siihen, sekä muutaman myös itse elämään ja mistä se koostuu. Yhdessä tarinassa Jumala on mikrobin kokoinen, eikä ole edes tietoinen ihmisestä, toisessa taivaaseen päätyy kanssamme paitsi ihmiset, eläimet ja kaikki ihmiskunnan joskus keksimät jumalat, myös kirjahyllyt, mukit, kaikki materia mitä olemme tehneet ja saaneet aikaiseksi. Eräässä tarinassa hahmotellaan elämää, joka paljastuukin suurelta osin näytelmäksi kuolemamme jälkeen. Toisessa olemme maan sisällä asuvien pikkumiesten keksimiä kameroita, joiden tehtävä on kartoittaa maapallon pinta-ala mahdollisimman tarkkaan.

Oikeastaan lähes kaikki tarinat noudattavat samaa kaavaa, elämän luoja on inhimillinen samoine vikoine ja omituisuuksineen kuin ihmisetkin. Muutamia pohdinnan arvoisia oivalluksia kirjassa on, mutta muuten se ei ollut kovinkaan mieleenpainuva. Sen sijaan Eaglemanin toista kirjaa, Incognito - Aivojen salattu elämä, voin suositella tietokirjallisuuden ystäville.

maanantai 20. elokuuta 2012

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo


Daniel on kymmenvuotias, kun hänen kirjakauppias-isänsä vie hänet unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Siellä lepäävät kaikki ne kirjat, joita kukaan ei enää lue eikä muista. Sieltä Daniel löytää Julian Caraxin kirjoittaman Tuulen varjon, lumoavan kirjan jonka tarina vie hänet mukanaan. Hän yrittää löytää lisää Caraxin kirjoja, mutta yhtäkään ei löydy, sillä ne on kaikki tuhottu. Daniel päättää ruveta selvittämään mitä kirjailijalle tapahtui ja seuraa hänen jälkiään vuosikymmenien myötä, huomaten että hänen omasta elämästään rupeaa löytymään paljon yhtäläisyyksiä Julianin elämän kanssa.

Ihana, lumoava ja vastustamaton kirja. Yksi parhaista joita olen koskaan lukenut. Sanat veivät mukanaan ja luin kirjan varmaan ennätysajassa. Olen lukenut innostuneita ja positiivisia kommentteja kirjasta useista kirjablogeista, mutta jostain syystä en vain ollut saanut etsittyä kirjaa käsiini. Onneksi nyt viimein kirjastossa käydessäni tämän muistin ja jopa löysin hyllyltä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

Kerrankin täytyy muistaa myös kiittää suomentajaa. Yhtään kertaa ei tullut tuskastuttavaa tunnetta suomennosta lukiessa, ei omituisia ja tyyliin sopimattomia sanoja, enkä huomannut edes suurempia kirjoitus- tai kielioppivirheitä. En niitä mitenkään tietoisesti lukiessa etsi, mutta joku alitajuinen sensori kiinnittää heti huomiota etenkin kirjoitusvirheisiin. Mikä on sikäli hassua, etten todellakaan itse osaa kirjoittaa kunnollista suomen kieltä, saatikka että ymmärtäisin pilkkusäännöistä mitään. Kerran oli kuitenkin lähellä etten lähettänyt kustantajalle tulikivenkatkuista postia siitä, minkälaisia käännöksiä heiltä pääsee läpi. Kirjan nimeä en viitsi mainita, mutta oli kyllä erinomainen esimerkki siitä, minkälaista tekstiä ei pitäisi koskaan päästää painoon. Tämä on myös yksi syy siihen miksi luen mieluummin englanniksi. Silloin huomio kiinnittyy kokonaisuudessaan tekstiin eikä muihin pikkuseikkoihin.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Richard Wiseman: Yliluonnollinen ilmiö


Kaikki yliluonnollinen on aina kiinnostanut minua ja olen oikea herkkäuskoisuuden perikuva. Siksi olikin mukava lukea kirja, jonka kirjoittaja on koulutukseltaan psykologi ja erikoistunut tutkimaan ihmisten kokemia yliluonnollisia ilmiöitä. Kirjassa käydään läpi muun muassa ennustaminen, ruumiistapoistumiskokemukset, enneunet ja tietenkin aaveet ja kummitukset. 

Kirjan lähtökohta on se, miksi ihmiset ovat niin herkkiä uskomaan kaikkeen yliluonnolliseen ja minkälaiset psykologiset asiat vaikuttavat näihin kokemuksiin. Käy ilmi, että kaikki tosiaan liittyy ihmisen psyykeen ja alitajuntaan. Kirjassa kerrotaan monista tutkimuksista, joita on tehty yliluonnollisia ilmiöitä tutkittaessa. Näin on saatu selville esimerkiksi se, mistä johtuu spiritismi-istunnoissa tapahtuva pöydän liikkuminen tai ouija-laudan osoittimen liike, vaikka kaikki pöydän ympärillä istujat vannovat yrittäneensä pysyä mahdollisimman paikallaan. Ihmisen psyyke on ihmeellinen ja useimmiten se toimii niin salavihkaa, ettei sitä itse huomaa lainkaan. Kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja mikä parasta, se toi minut vähän lähemmäksi maan pintaa ja realiteetteja. Ehkä uskallan joskus vielä katsoa kummitusleffankin yksin...

tiistai 14. elokuuta 2012

Arno Karlen: Mikrobit ja ihminen


Tartuntataudit ovat olleet ihmisten riesana siitä asti kun esi-isämme laskeutuivat puusta alas kävelemään kahdella jalalla. Kirjassa kerrotaan melko kattavasti ihmiskunnan tautihistoriasta sekä siitä, mistä taudit saavat alkunsa ja miten niiden tarttuvuus ja taudinaiheuttamiskyky muuttuvat ajan saatossa, sekä listataan melko kattavasti eri puolilla maapalloa ilmenneitä epidemioita. Ei liene yllätys, että ihmisen vaikutus ympäristöön, kaupungistuminen ja köyhyys sekä myös uusi teknologia ja globalisaatio ovat osaltaan syitä uusien, ennen tuntemattomien tautien ilmaantuvuuteen, sekä vanhojen tautien uudelleen ilmaantumiseen.

Kirja on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995 ja suomeksikin 2000, joten mikään uusi opus ei ole kyseessä. Tieto sinänsä ei ole vanhentunutta, vaikka uusia tauteja ja tutkimustuloksia saadaan jatkuvasti lisää. Mielenkiintoista olisi kuitenkin lukea nykyajan tartuntataudeista kertova julkaisu tämän päälle. Erittäin mielenkiintoinen katsaus ihmisen tautihistoriaan, mutta ei soveliasta luettavaa luulotautisille...

lauantai 11. elokuuta 2012

Lawrence McDonald & Patrick Robinson: A colossal failure of common sense - The inside story of the collapse of Lehman Brothers


Kai tämä taas menee syksyn piikkiin, nimittäin halu tarttua käsittämättömiin kirjoihin aiheista, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Tällä kertaa halusin ehdottomasti saada selville mistä johtui investointipankki Lehman Brothersien konkurssi vuonna 2008. Vaikka en tosiaankaan seuraa talousuutisia vähäisemmässäkään määrin, oli tämä kuitenkin tapaus jonka muistin uutisista. Konkurssi kietoutui yhteen toisen talousalan suuren tapahtuman kanssa, nimittäin USA:n asuntomarkkinoiden romahduksen. Sen verran olin jälleen lukenut lehdistä, että muistin kuinka kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat jättämään kotinsa kun eivät enää selvinneet asuntolainoistaan. Lainoista joita oli suorastaan tuputettu alhaisten korkojen varjolla ihmisille, joilla ei ollut minkäänlaisia säästöjä eikä tuloja, eikä aina edes lukutaitoa ymmärtämään mihin nimensä pistivät. Lehman Brothersien konkurssin jälkimainingeissa myös Eurooppalaiset pankit joutuivat vaikeuksiin ja Islanti lähes vararikkoon. 

Kaikki liittyy kaikkeen, ainakin talousmaailmassa. Kirjan kirjoittaja Lawrence McDonald oli töissä Lehman Brothersilla, joten hänellä on paljon tietoa siitä, miten asiat etenivät ja menivät lopulta pieleen. Vaikka kirja vilisee terminologiaa jota en todellakaan ymmärtänyt, oli hän saanut selitettyä asiat monesti niin, että pysyin kärryillä. Tietoni talousasioista kohosivat roimasti, luottamus sensijaan ei. Olen edelleen sitä mieltä että paras paikka rahoilleni olisi patjan alla piilossa.

lauantai 4. elokuuta 2012

Steve Alten: Mayojen testamentti


Michael Gabriel on lapsesta saakka työskennellyt arkeologi-vanhempiensa kanssa yrittäen selvittää Mayojen ennustuksen salaisuuksia. Ennustuksen mukaan talvipäivän seisauspäivänä 21.12.2012 ihmiskunta tuhoutuu lopullisesti. Michaelin isä Julius uskoo ennustuksen olevan totta, mutta on myös varma että jokin pelastuskeino on olemassa. Isänsä kuoleman jälkeisten tapahtumien takia Michael tuomitaan vankimielisairaalaan, eikä hänellä ole keinoa päästä jatkamaan isänsä tutkimuksia, ennenkuin uusi lääkäriharjoittelija Dominique ottaa hänen hoitonsa vastuulleen.

Kirjassa on yhdistelty taitavasti faktaa ja fiktiota ja Google oli välillä kovassa käytössä. La Ventan kalloista ja Piri Reisin kartasta en ollut ennen kuullutkaan, ja tarinaan oli yhdistelty paljon myös muita muinaisen maailman ihmeitä, myyttejä ja tarinoita. Välillä en ollut edes varma oliko jokin asia totta vai kirjailijan mielikuvitusta. Oman lisänsä lukemiseen toi oikea ajankohta, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua koittaa päivä jolloin Mayojen kalenteri loppuu ja ihmiskunta ennustuksen mukaan tuhoutuu. Kirjahan on kirjoitettu jo kymmenisen vuotta sitten ja välillä oli myös huvittavaa lukea kirjailijan omia "ennustuksia" siitä, millainen maailma on vuonna 2012. Hieman on tekniikan kehitys jäänyt jälkeen hänen visioistaan ja Yhdysvalloissakin on jo ensimmäinen musta presidentti.

Kaiken kaikkiaan tarina oli hyvä, mutta ehkä jo hieman liiankin tieteisromaanimainen loppua kohti. Viimeinen kolmasosa kirjasta oli todella puuduttavaa lukea kaikkine teknisine yksityiskohtineen. Mielikuvitus sai kuitenkin siivet ja paljon pohdittavaa pyramideista ja muinaisista kansoista. 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Charlaine Harris: Dead until dark


Uteliaisuus voitti viimein Sookie Stackhousen kohdalla ja lainasin sarjan ensimmäisen osan. Kirjat ovat olleet hyvin suosittuja ja niiden pohjalta on tehty myös tv-sarja True Blood. Siitä katsoin ensimmäisen osan, mutta en innostunut tarinasta yhtään. Siksi myös kirjaan tarttuminen on ollut hieman vastentahtoista.

Kirja jätti hieman ristiriitaisen olon. Toisaalta ajattelin useasti lukiessani, että tapahtumat ovat hieman liian pelkistettyjä ja ihmiset hieman liian yksinkertaistettuja, toisaalta huomasin etten olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni ollenkaan. Kieltämättä lukiessa tuli etsittyä yhdenmukaisuuksia Twilight-kirjojen kanssa, mutta ehkä vampyyreistä kirjoittaessa tietyt asiat nyt vain toistuvat samantapaisina. Joudun varmaan tyydyttämään uteliaisuuteni siitä, miten vampyyri-Billin ja Sookien suhde etenee, ja lukemaan seuraavankin osan. 

tiistai 24. heinäkuuta 2012

John Verdon: Sokkoleikki


Verdonin esikoisteoksen sympaattinen päähenkilö Dave Gurney jatkaa tutkimuksiaan. Tällä kertaa murhatun tytön äiti pyytää häneltä apua, sillä poliisin tutkimukset eivät ole muutamaan kuukauteen edenneet mihinkään. Tytär oli murhattu raa'asti hääpäivänään ja tekijäksi epäillään hänen miehensä palveluksessa ollutta puutarhuria, jota ei löydetä mistään. Todisteet ovat ristiriitaisia ja lisää omituisia yksityiskohtia löytyy sitä mukaa kuin tapaus etenee.

Jo ensimmäisessä kirjassa huomasi Verdonin kyvyn kehitellä omituisia juonenkäänteitä ja tapahtumia, mutta tässä toisessa teoksessa hänen kykynsä pääsevät todella esiin. Kirja oli parempi kuin osasin etukäteen kuvitellakaan, eikä sitä olisi malttanut laskea käsistään ollenkaan. Päähenkilö Dave on edelleen inhimillinen ja sympaattisen oloinen. Toisaalta hänen vaimonsa Madeleine on kuvattu vähän liiankin ärsyttäväksi ja rasittavaksi ihmiseksi, pieni miinus siitä. Sarjan seuraavaa osaa odotellessa...

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

David Eagleman: Incognito - Aivojen salattu elämä


Eagleman on neurotutkija, joka yrittää kirjassaan valottaa aivojen tiedostamattoman ja tiedostetun minän "työnjakoa", sekä sitä miten ylipäätään teemme päätöksiä, havainnoimme maailmaa ja ohjaamme käyttäytymistämme. Yksi suuri kysymys johon kirjassa etsitään vastausta on se, onko vapaata tahtoa olemassa? Tietoinen minä on kuitenkin loppujen lopuksi vain pienen pieni osanen, joka ei saa tietoonsa kuin ne havainnot, ajatukset ja ideat, jotka tiedostamaton minä sen antaa havaita, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa niihin tai kontrolloida niitä. 

Kirjassa pohdittiin syvemmin muun muassa tulevaisuuden oikeuslaitoksen toimintaa sekä syyntakeettomuutta. Jos vapaata tahtoa ei ole, vaan rikollinen käytös johtuu esimerkiksi etuotsalohkon kehittymättömyydestä, mikä olisi paras tapa hoitaa rangaistus? Tai voidaanko ajatella rikollisen olevan syyntakeeton sillä perusteella, että hänellä ei ole todella vapaata tahtoa päättää käyttäytymisestään?

Tämä oli paljon ajatuksia herättävä kirja. Oikeastaan se vahvisti aiempia ajatuksiani siitä, että vapaata tahtoa ei ole, vaan valintoihimme ja päätöksiimme vaikuttaa jokin muukin kuin oma tahtomme. Tässä tapauksessa kyse ei ole mistään jumalallisesta väliintulosta, vaan aivojemme kemiasta, geeneistä, ympäristöstämme ja kaikista kokemuksistamme. 

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Charlotte Betts: The apothecary's daughter


Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1660-luvun Lontooseen, ruttoepidemian aikaan. Susannah on naimaton nuori nainen, joka ei aio koskaan naimisiin mennäkkään. Hänen äitinsä on kuollut, ja Susannah elää onnellista elämää yhdessä apteekkari-isänsä kanssa autellen häntä sekä pitäen huolta taloudesta. Yllättäen hänen isänsä kuitenkin ilmoittaa menevänsä uudelleen naimisiin, jonka jälkeen Susannahin elämä ei enää palaudu ennalleen. Olosuhteiden pakosta hän menee naimisiin miellyttävän tuntuisen Henryn kanssa, mutta huomaa pian ettei avioliitto olekaan sellainen kuin hän on kuvitellut.

Tämä on Charlotte Bettsin esikoiskirja, joka on voittanut myös palkintoja. Tarina eteni mukavan rivakasti eteenpäin ja kirjaa voisin kuvailla paremman sanan puutteessa miellyttäväksi. Mutta jotain jäi puuttumaan. Olisin kaivannut hieman syvällisempää otetta henkilöihin ja tarinan käsittelyyn. Muutenkin juonenkäänteet olivat sellaisia, etten tiennyt oliko tarkoitus, että lukija tietää asioiden oikean laidan ja joutuu ihmettelemään sitä, kuinka sokea Susannah oikeasti on, vai olisiko asioiden pitänyt paljastua lukijalle samaan aikaan kuin Susannahillekin. Toivonkin että kirjailija kiinnittää hieman enemmän huomiota juonen kehittelyyn seuraavassa kirjassaan, joka tulee olemaan jatkoa tälle ensimmäiselle.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

E.L. James: Fifty shades darker


Anastasia Steelen ja Christian Greyn suhde jatkuu yhtä intensiivisenä kuin trilogian ensimmäisessäkin osassa. Vaikeuksia ja esteitä tulee tielle ja molempien on tehtävä kompromisseja ja myönnytyksiä saadakseen suhteen toimimaan. Kaikki ympärillä olevat ihmiset eivät myöskään hyväksy heidän kiinteää yhteiseloaan. Kumpikaan ei kuitenkaan voi kuvitellakaan elävänsä ilman toista.

Tässä(kään) tapauksessa ei voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että toinen osa olisi ollut ensimmäisen veroinen. Kirja tuntui vähän tasapaksulta ja tavalliselta, ainakin verrattuna ensimmäiseen osaan. Äkkiähän tämä tuli siitä huolimatta luettua ja kolmas osa odottaa kirjahyllyssä omaa vuoroaan.

Kerrottakoon vielä tähän loppuun, että trilogian ensimmäinen osa ilmestyy suomeksi syyskuun alussa. Täytynee selailla myös se, sillä kirjassa on niin paljon fraaseja ja asioita joita en itse osaisi suomentaa mitenkään, joten on erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka ne on onnistuttu kääntämään. Toivottavasti niin, ettei suomennos kuulosta kovin lapselliselta tai typerältä.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Belinda Bauer: Hautanummi


Steven on 12-vuotias poika, joka käyttää vapaat hetkensä kulkemalla ympäröivillä nummilla, kaivaen maata ja etsien lapsena murhatun enonsa ruumista. Hän toivoo perheensä ja oman elämänsä muuttuvan paremmaksi ja onnellisemmaksi, jos hän saa selville minne eno on haudattu. Nummi on laaja, mutta Steven keksii keneltä voisi pyytää apua; vankilassa istuvalta pedofiili-murhaajalta, jonka epäilee olleen syyllinen enon murhaan.

Kirjailija on päässyt hyvin sisälle sekä Stevenin että murhaajan mieleen. Henkilöt olivat kaikessa karuudessaan uskottavia, inhottavuuteen saakka. Kuitenkin kirjan synkkä vire vei lukuintoa pois. Kylmä, sateinen ja sumuinen nummi, aina ikävällä tuulella olevat perheenjäsenet, Stevenin opettaja joka ei muista hänen nimeään... Elämän karuus toki selittää sen, miksi Steven halusi ryhtyä niin epätoivoiseen hankkeeseen saadakseen edes vähän iloa elämäänsä, mutta minulta se vei lukuhalut pois. Tai ehkä lukuhaluni olivat minimissä jo kun aloin lukea tätä kirjaa, se saattaa selittää miksi koin sen niin negatiivisena ja miksi lyhyen kirjan lukeminen vei kuukauden. Muuna ajankohtana arvio saattaisi olla erilainen, mene ja tiedä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

E.L. James: Fifty shades of Grey


Fifty shades of Grey on ensimmäinen osa trilogiasta, joka kertoo kirjallisuuden opiskelija Anastasia Steelen ja yritysjohtaja Christian Greyn eroottisesta, intensiivisestä mutta synkästä suhteesta. Christianilla on pimeä puoli, joka juontaa juurensa lapsuuden traumoista. Anastasia taas on viaton ja kokematon tyttö, joka ei voi vastustaa Christianin vetovoimaa, vaan rakastuu tähän. Heidän suhteensa on kaikkea muuta kuin tavallinen, ja Anastasian on päätettävä kuinka pitkälle on valmis menemään.

En ollut kuullutkaan koko kirjasta ennenkuin brittiystäväni hehkutti sitä Facebookissa. Samoin kaikki hänen (naispuoliset) ystävänsä tuntuivat lukeneen sen ja olivat yhtä innoissaan. Tokihan tällainen menestysteos oli tilattava. Googlen kautta sain selville, että etenkin kotiäidit ym. ovat Yhdysvalloissa ottaneet kirjan omakseen ja se onkin ollut New York Timesin bestsellerlistan ykkösenä. Ilmeisesti kovin eroottisen sisällön vuoksi tämä on yksi parhaiten myyneistä e-kirjoista (helppo lukea julkisella paikalla ilman että kaikki tietävät mitä olet lukemassa). 

Kirja oli mukaansatempaava ja taisi myös olla se maaginen opus joka sai lukujumini poistettua. Aivot narikkaan -viihdettä, mutta sellaisena erinomainen kesäkirja. Toisetkin osat luen kyllä jossain välissä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Jared Diamond: Romahdus - miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä


Romahdukseksi voisi myös kutsua viimeaikaista lukujumia. Edellisen postauksen jälkeen en ole saanut luettua yhtään kirjaa loppuun ennen tätä. Tämäkin kirja on lojunut ikkunalaudalla jo muutaman kuukauden, en vain ole saanut luetuksi kuin muutaman sivun kerrallaan. Ehkä tämä tästä.

Kirja kertoo niin nykyisten kuin muinaistenkin yhteiskuntien romahduksesta tai kukoistuksesta. Muinaisista esimerkeistä käydään läpi muun muassa Mayojen, Pääsiäissaarten ja Viikinkien Grönlannin yhteiskuntien nousu ja tuho. Näennäisesti nämä olivat kaikki hyvin erilaisia kulttuureja, erilaisissa oloissa ja erilaisten haasteiden edessä. Kuitenkin kaikkien romahdusten ja häviämisten takaa löytyvät hyvin samantapaiset syyt. Nyky-yhteiskunnista esitellään myös useita esimerkkejä, kuten Kiina, Haiti ja Australia. Erilaiset kulttuurit ja elintasot, mutta ongelmien lähteet ovat perimmiltään samat. Kirjan lopuksi esitetään kysymys: voidaanko muinaisten yhteiskuntien romahduksista tai selviämisistä ottaa mitään oppia nykymaailmaan?

Ehkä ei niin yllättäen muinaiset kulttuurit hävisivät, koska he tuhosivat ympäristönsä, tahattomasti ja tietämättömyyttään tosin. Nykymaailma on menossa hurjaa vauhtia samaan suuntaan, mutta ongelmat ovat moninkertaisesti pahempia, sillä globalisaation vuoksi ongelmat leviävät yhdestä paikasta toiseen. Yhteiskunnat eivät ole enää toisistaan eristyneitä yksiköitä, jotka voivat oman elinympäristönsä tuhottuaan kenties muuttaa toiseen, hedelmällisempään paikkaan. Toki kirjassa kerrottiin myös positiivisista esimerkeistä; toiset maat ovat pystyneet muuttamaan ympäristöään paremmaksi ja lopettamaan ylettömän luonnon hyväksikäytön.

Diamond antaa kuitenkin toivoa siitä, että asiat saadaan vielä korjattua, eikä kirjasta jäänyt ihan toivotonta mielikuvaa. Hyvän herätyksen se kuitenkin antoi, myös tällaiselle omaan napaan tuijottajalle. 

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tami Hoag: Down the darkest road


Lauren on muuttanut yhdessä teini-ikäisen tyttärensä Leahin kanssa Oak Knollin pikkukaupunkiin päästäkseen eroon neljän vuoden takaisesta painajaisestaan. Silloin hänen 16-vuotias tyttärensä Leslie siepattiin, eikä häntä ole nähty koskaan sen jälkeen. Laurenin ajan ja ajatukset on vienyt Leslien etsintä ja halu saada varmuus siitä, onko hän elossa vai kuollut. Poliisilla oli ainoastaan yksi epäilty, Roland Ballencoa, eikä Laurenilla ole epäilystäkään siitä, etteikö hän ole syyllinen. Todisteita häntä vastaan ei vain ole löydetty, mutta Lauren on varma että hän pystyy vielä saamaan selville mitä Leslielle todella tapahtui.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1990, aikaan ennen kännyköitä, internetiä ja dna-todisteita. Tämä tuo oman mielenkiintonsa kirjan tapahtumiin, sillä nykyään on vaikea muistaa, millaista oli kun ihmiset eivät olleetkaan jatkuvasti puhelimen ulottuvissa, tai kun tietojen etsimiseen meni vähän enemmän aikaa kuin viisi minuuttia.

En kuitenkaan jaksanut innostua kirjan juonesta kovinkaan paljon. Ollessani lukemassa puolivälissä tajusin, ettei kirjassa ollut tapahtunut vielä oikeastaan paljoakaan. Menneitä tapahtumia valotettiin pikkuhiljaa ja yritys luoda jännitystä kertomalla mahdollisimman vähän ja keskittymällä äidin ja tyttären tunteisiin ja pelkoihin teki juonesta puuduttavan. Sääli, sillä Tami Hoagin edellinen lukemani kirja Deeper than the dead, oli erinomainen. 

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

George Friedman: The next 100 years - a forecast for the 21st century


Kuten nimestäkin voi päätellä, Friedman yrittää kirjassaan hahmotella sitä, millainen 21. vuosisata tulee olemaan poliittisessa mielessä. Painopiste on Usa:ssa, sillä se on ja tulee myös pysymään suurvaltana, joka kontrolloi muun maailman tekemisiä. 

Friedman hahmottelee muun muassa kolmannen maailmansodan noin vuodelle 2050, jolloin Japani ja Turkki ovat muodostaneet koalition. Japani hyökkää Usa:n avaruusasemien kimppuun kuussa olevasta tukikohdasta käsin. Euroopan uudet supervallat Puola ja Turkki ovat sodassa keskenään, mutta Venäjä on romahtanut jo 2020. 

Mielikuvituksellisuudestaan huolimatta kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Friedman perustelee näkemyksiään historiallisilla tapahtumilla ja tietyin väliajoin tapahtuvilla sykleillä. Hänen mukaansa maailman tapahtumat eivät niinkään johdu poliitikkojen pyrkimyksistä tiettyihin lopputuloksiin, vaan näiden pyrkimysten tahattomilla seurauksilla. Itseasiassa jotkut kirjassa hahmotelluista lähiajan tapahtumista tuntuivat aivan perustelluilta ja mahdollisilta, kuten Kiinan talouskasvun pysähtyminen ja Turkin laajentuminen. Myös esimerkiksi väestönkasvun pysähtyminen ja väestön pieneneminen teollisissa maissa tulee tuomaan muassaan ennustettavia tapahtumia.

Kirjan Amerikkakeskeisyys oli kieltämättä ärsyttävää. Afrikka oli jätetty pois koko kirjasta, ymmärrettävää tosin, sillä Afrikan sisäiset ongelmat estävät sen vuorovaikutuksen muun maailman kanssa. Myöskään esimerkiksi Kanadaa ei oltu mainittu kuin muutamassa sivulauseessa, joten ilmeisesti sen vaikutus maailmanpolitiikkaan on Friedmanin mielestä yhtä olematonta.

torstai 19. huhtikuuta 2012

David Nicholls: Sinä päivänä


Emma ja Dexter tapaavat toisensa yliopiston päättäjäisjuhlissa 15. heinäkuuta 1988. Siitä alkaa heidän ystävyytensä. Elämä menee eteenpäin, tyttö- ja poikaystävät vaihtuvat, työ- ja asuinpaikat muuttuvat, mutta yhteys säilyy heidän välillään.

Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin elämää seuraavat 19 vuotta. Kussakin luvussa kerrotaan aina vain yhdestä päivästä, 15. heinäkuuta kunakin vuotena. Pidin tavallaan tästä kirjoitustyylistä, sillä näin oli pystytty tiivistämään tarina mukavaksi paketiksi, selittelemättä turhaan Emman ja Dexterin ratkaisuja ja tekemisiä. Kuitenkin mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että kirjan rakenne oli myös helppo ratkaisu kirjailijalle; laitetaan vain henkilöt tiettyyn tilanteeseen tiettynä päivänä ja kerrotaan muutamalla sanalla miten he ovat siihen päätyneet, kaiken muun jäädessä lukijan mielikuvituksen varaan. Toisaalta on mukava lukea kirjaa jossa kaikkea ei ole selitetty ja kerrottu.

Suhtauduin tähän kirjaan hyvin ristiriitaisesti sen luettuani. En vieläkään ole varma pidinkö siitä vai en. En saanut oikein kiinni Emmasta enkä Dexteristä ennenkuin loppupuolella kirjaa, jotenkin he vain jäivät etäisiksi. Kuitenkin heidän tarinansa kiehtoi ja piti otteessaan loppuun saakka. Rupesin luettuani miettimään, minkälaisen kirjan omasta elämästäni saisi yhtä päivää seuraamalla vuodesta toiseen. Masentava ajatus kuinka yksitoikkoista oma elämä on tällä tavalla ajateltuna, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. 

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Jared Diamond: Kolmas simpanssi - Ihmiseläimen evoluutio ja tulevaisuus


Erittäin mielenkiintoinen kirja ihmisen evoluutiosta, alkaen esi-ihmisistä ja päättyen maapallon ja ihmisen nykyhetkeen ja tulevaisuuden pohtimiseen. Kirja on alunperin julkaistu jo vuonna 1992, mutta suomennettu vasta 2007. Paljon on siis ehtinyt kirjan kirjoittamisen jälkeen tapahtua ja uutta tietoa saatu, mutta perusasiat pysyvät silti muuttumattomina. Erilaisia kilpailevia teorioita on toki paljon liittyen ihmisen evoluutioon ja kehittymiseen, mutta mielestäni Diamondin kirjassa esitetyt teoriat ovat hyvinkin järkeenkäyviä.

Kirjassa etsitään syitä muun muassa ihmisen muista eläimistä täysin poikkeavaan lisääntymiskäyttäytymiseen, kuten piilossa olevaan ovulaatioon ja menopaussiin, tutkitaan kielen kehitystä ja sen vastineita eläinmaailmassa sekä pohditaan ihmisen muita ominaisuuksia, joiden yleensä ajatellaan liittyvän pelkästään ihmisen käyttäytymiseen, kuten taidetta ja kykyä tehdä massamurhia. Lopulta tutkitaan seurauksia, joita ihmisen kehittymisestä (mm. maatalouden aloitus) ja levittäytymisestä maapallolle oli, ja miten ne seuraukset erosivat nykyihmisen ympäristölleen aiheuttamasta tuhosta, vai erosivatko?

Monista aiheista annetaan yksityiskohtaisia esimerkkejä ja kerrotaan arkeologien ja paleontologien tekemistä tutkimuksista ja menetelmistä. Erittäin kattava kirja, joka antoi kyllä miettimisen aihetta. Seuraava Diamondin kirja on jo odottamssa lukemistaan. 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Jari Lehtinen: Mielekäs maailmanhistoria


Nimensä mukaisesti kirja esittelee maailmanhistoriaa, tällä kertaa vain vähän tuntemattomampia palasia siitä. Kirja koostuu lyhyistä, sivun tai parin pituisista jutuista, jotka käsittelevät yleensä enemmän tai vähemmän omalaatuisia henkilöitä jotka ovat ansainneet paikkansa historian hämärässä. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi sir Francis Galtonista, joka oli monen alan asiantuntija ja tilastotieteilijä. Hän sai tutkimustensa pohjalta selville muun muassa sen, mistä Britannian rumimmat naiset ovat kotoisin, sekä kuinka tehokasta rukoileminen on tilastollisen tutkimuksen valossa. John Brinkley puolestaan tuli kuuluisaksi hoitamalla miesten impotenssiä pukeilta otetuilla kivessiirrännäisillä.

Kirjaa oli mukava lukea aina muutama juttu kerrallaan. Ei tässä nyt mitään maatamullistavia paljastuksia ollut, mutta tulipahan taas todetuksi kuinka kekseliäitä ja omituisia ihmiset osaavat olla. 

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lisa Scottoline: Vaaran paikka


Anne Murphy on nuori juristi, joka on muuttanut Philadelphiaan aloittaakseen uuden elämän jouduttuaan sinnikkään ahdistelijan uhriksi. Hän on valmistelemassa asiakkaansa puolustusta rantamökillä, kun näkee lehdessä uutisjutut joiden mukaan hänet on löydetty murhattuna. Hän joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin selvittämään mistä on kyse, samalla kun yrittää pitää salassa sen ettei olekaan kuollut, sekä valmistelemaan asiakkaansa puolustusta.

Täysin turha kirja. Välillä tosiaan ärsyttää oma kyvyttömyys jättää kesken kirjoja, jotka eivät saa kuin ärsyyntymään epäloogisuudellaan, idioottimaisella juonellaan ja päähenkilöiden täydellisellä epärealistisuudella. Onneksi tällaisia fiaskoja ei osu kohdalle kovin usein. 

Douglas Preston & Lincoln Child: Tulikivi


Vihdoin löysin tämän kirjastosta. En yleensä jaksa varailla kirjoja mutta tämän kohdalla meinasin jo luovuttaa, niin kauan jouduin kirjaa metsästämään. Kirja on kolmas suomennettu kirja Pendergast-sarjasta, vaikka ymmärtääkseni suomennokset on jostain käsittämättömästä syystä aloitettukin vasta sarjan kolmannesta kirjasta. Tällä kertaa agentti Pendergast tutkii outoja murhia, joiden tapahtumapaikalla haisee tulikivi, ruumiit ovat palaneet oudosti ja muutkin olosuhteet viittaavat jopa itse paholaisen tekoihin.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Erittäin mukaansatempaava kirja, kirjailijoiden tyyli pystyy edelleen vetämään minut mukaansa täydellisesti. Milloinkohan seuraava osa ilmestyy..?

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sophie Kinsella: I've got your number


Poppy Wyatt valmistautuu muutaman viikon päästä pidettäviin häihinsä, kun hän kadottaa kihlasormuksensa, arvokkaan perhekalleuden. Eikä siinä kaikki, samana päivänä myös hänen kännykkänsä varastetaan. Epätoivoissaan hän yrittää etsiä sormustaan, mutta löytää sen sijaan roskakorista pois heitetyn kännykän. Hädissään hän ottaa sen käyttöön, koska tarvitsee ehdottomasti kännykän organisoidakseen sormuksensa etsintöjä. Kännykän oikea omistaja, kiireinen yritysjohtaja Sam Roxton ei ole kovin ilahtunut joutuessaan jakamaan viestinsä ja meilinsä uteliaan Poppyn kanssa.

Tämä oli mukavan nopealukuinen kirja, hyväntuulinen ja hauskakin, vaikkakin The Undomestic goddess oli mielestäni parempi. Lukiessa ei kannattunut hirveästi ruveta pohtimaan epäloogisuuksia, kuten miten minkään yrityksen puhelin on niin kehnosti suojattu että kuka tahansa ulkopuolinen voi ruveta sitä käyttämään tuosta vain. Eikä tätä kirjaa ole vakavasti otettavaksi tarkoitettukaan, erinomaista viihdettä siis. 

torstai 29. maaliskuuta 2012

Walter Isaacson: Steve Jobs


Hädintuskin tiesin kuka Steve Jobs oli, ennenkuin lehdet alkoivat olla täynnä juttuja hänen lähestyvästä kuolemastaan. Kun hän sitten syksyllä 2011 kuoli, ei voinut välttyä tietämästä kuka hän oli ja mitä tehnyt elämänsä aikana. Hänet nostettiin lehdistössä sankariksi, jonka fanit itkivät Applen kauppojen edessä ja surivat avoimesti. Jobs oli sairastanut haimasyöpää jo muutaman vuoden. Tajutessaan ettei ehkä eläisi enää montaa vuotta hän otti yhteyttä Walter Isaacsoniin, jotta hän kirjoittaisi Jobsista totuudenmukaisen elämänkerran. He tekivät läheistä yhteistyötä parin vuoden ajan, mutta Isaacsonilla oli myös vapaat kädet haastatella ketä vain mieleen juolahti, ystäviä sekä vihamiehiä, sensuroimatta kirjaa mitenkään. Käsitin, ettei Jobs edes lukenut käsikirjoitusta ennen kirjan julkaisemista.

Jobsista ja hänen luonteestaan ja persoonastaan välittyy hyvin tarkka, mielenkiintoinen kuva. Päämäärätietoisuuden ja pikkutarkan perfektionistin ohella hän oli myös ilkeä pomo, joka saattoi räjähtää pienimmästäkin syystä eikä piilotellut mielipiteitään. Hänen pakkomielteensä kaikkien pienimpienkin yksityiskohtien täydellisyydestä johti välillä suuriin ongelmiin ja myöhästymisiin lähes valmiiden tuotteiden kanssa, kun Jobs päättikin ettei laitteen ulkomuoto tai käytettävyys ollut tarpeeksi hyvä, vaan kaikki oli aloitettava alusta. Hänellä oli hyvin selvät mielipiteet siitä mikä oli paskaa ja mikä loistavaa asiasta kuin asiasta, eikä mitään välimuotoa ollut olemassa.

Suuressa osassa kirjassa on tietenkin Apple ja sen tuotteet, ja kirjan voikin katsoa olevan melko suoraviivaista markkinointia paikka paikoin. Toisaalta tuskin 600-sivuista kirjaa kukaan Applesta ja Jobsista täysin tietämätön rupeaa lukemaankaan. 

torstai 15. maaliskuuta 2012

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu


Miten on mahdollista, että Kiinasta tulee niin paljon huippusuorittajia? Pianisteja, viulisteja, tohtoreita, lääkäreitä, voimistelijoita... Tämä kirja antaa hyvin konkreettisen käsityksen mistä kiinalaisten menestyminen johtuu, eikä siinä ole geeneillä mitään tekemistä. Kyse on kiinalaisesta tavasta kasvattaa lapsia. Amy Chua kertoo, kuinka on kasvattanut omat lapsensa kiinalaisen mallin mukaan ja vertailee, kuinka se eroaa tyypillisestä länsimaalaisesta tavasta. Toki kyse on vain karkeista yleistyksistä, sillä ei ole olemassa mitään yhtä "länsimaalaista lastenkasvatustapaa", kuten kaikki ymmärtävät. 

Amyn vanhempi tytär, Sophia, on menestyksekäs pianisti ja kympin oppilas koulussa. Nuorempi tytär Lulu kasvoi viulun parissa ja menestyi myöskin koulussa. Koulumenestys oli itsestäänselvä asia, sillä kiinalaisäidit eivät kertakaikkiaan hyväksy kymppiä huonompia numeroita. Kotona harjoitellaan, päntätään, uhkaillaan, huudetaan ja solvataan niin kauan että asiat pysyvät päässä. Sama koskee Amyn tytärten pianon ja viulun soiton harjoittelua. Soittamista harjoitellaan monta tuntia päivässä, kiukuttelua ei hyväksytä, eikä äidille sanota vastaan. 

Kirja herätti paljon tuntemuksia, lähinnä mietin mielessäni kuinka itsekäs ja  tyrannimainen äiti Amy oli. Kuitenkin siitä nousi myös toisenlaisia ajatuksia. Kuten Amy kirjassaan kuvaa, hän käytti kaiken vapaa-aikansa tytärtensä soittamisen vahtimiseen ja valmentamiseen ja koulumenestyksen valvomiseen. Tämä tietysti tarkoitti myös sitä, ettei tyttärillä ollut vapaa-aikaa, ei aikaa tavata ystäviään koulun jälkeen tai mennä yökylään, mutta kuinka moni äiti oikeasti käyttää kaiken työstä liikenevän aikansa lastensa kanssa? Toki tässä kasvatustyö meni täysin överiksi, eikä kenenkään lapsen soisi kokevan samanlaista painostamista ja kohtelua kuin Amyn lasten, mutta inhimillisemmässä mittakaavassa suunta on oikea. Lasten kanssa tulisi viettää paljon enemmän aikaa, olla kiinnostuneita heidän tekemisistään ja menemisistään sekä asettaa heidät etusijalle elämässään. 

Amy Chuasta jäi mielikuva, ettei hänellä ole minkäänlaista empatiakykyä ketään kohtaan, eikä kykyä nähdä kenenkään muun tunteita ja toiveita kuin omiaan. Haluaisin kovasti tietää, mitä Amyn tuttavat, työtoverit ja ystävät ovat hänestä ajatelleet luettuaan kirjan. Jos omaan ystäväpiiriini kuuluva henkilö kirjoittaisi samanlaisen kirjan omien lastensa kasvatuksesta voi olla, etten osaisi enää suhtautua häneen samalla tavalla totuuden paljastuttua. 

torstai 8. maaliskuuta 2012

Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe


Kirja kertoo Englannin kuninkaan Yrjö VI:n selviytymisestä änkytyksestä, joka uhkasi hänen kykyään hoitaa maansa asioita. Avun hän sai Australialaissiirtolaiselta, Lionel Loguelta, jonka pojanpoika kirjan kirjoittaja on. 1900-luvun alussa ei vielä ollut varsinaista puheterapiaa, vaan Lionel oli opiskellut muun muassa ilmaisutaitoa ja näyttelemistä.

Kirja perustuu Lionel Loguen säilyneeseen kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin ja leikekirjoihin, joita hän piti uskollisesti koko elämänsä. Myös kuninkaan päiväkirjoja ja omaelämänkertaa on käytetty lähteenä. Näiden avulla tarinasta on saatu hyvinkin yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen, mutta täytyy sanoa, että eniten kirjassa minua kiinnosti historialliset tapahtumat, sodan kuvaus ja silloisen yhteiskunnan kuvailu. Itse kuninkaan puheterapiasta ei hirveän paljoa kerrottu, sillä Lionel tuskin oli kuvaillut päiväkirjoihinsa kovinkaan yksityiskohtaisesti käyttämiään tekniikoita. Kuninkaan puheen edistymisestä kerrottiin siteeraamalla lehtiartikkeleita, joissa hänen puhettaan ja puhevikaansa kommentoitiin välillä melko suorasukaiseen tyyliin.

Ei kirja tylsä ollut, mutta luulen, että elokuva on saatu mielenkiintoisemmaksi jo sen vuoksi, ettei siinä ole tarvinnut seurata oikeita tapahtumia niin tarkkaan, vaan sitä on voitu dramatisoida, toisin kuin kirjaa. Nyt kuningas ja hänen puheongelmansa jäivät oikeastaan vähän sivuseikaksi. Mutta niinkuin kirjan takaliepeessä todetaan, kirja täydentää ja laajentaa elokuvan tarinan.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

C. J. Sansom: Luostarin varjot


1500-luvun Britanniassa on meneillään reformaatio; paavinvalta on julistettu laittomaksi ja kirkon päämiehenä toimii kuningas. Luostarilaitos aiotaan lakkauttaa syyllä millä hyvänsä. Scarnseassa sijaitsevaan luostariin on lähetetty valtuutettu tutkimaan väärinkäytöksiä ja hoitamaan luostarin lakkautusta, mutta eräänä yönä hänet murhataan raa'asti. Murhaa tutkimaan lähetetään Matthew Shardlake apulaisensa Markin kanssa. Alkuun yksinkertaiselta tuntunut selvitystyö muuttuu aina vain monimutkaisemmaksi uusien tietojen paljastuessa, eivätkä tutkijat voi luottaa kehenkään.

Kertakaikkisen hyvä kirja. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja päähenkilö suorastaan inhimillisen oloinen heikkouksineen ja vikoineen. Takakannessa kirjaa verrataan Umberto Econ Ruusun nimeen, ja jos se on yhtä hyvä kuin tämä, taidan uskaltautua lukemaan senkin jossain vaiheessa. Sansomin muut kirjat pääsivät kuitenkin kertaheitolla lukulistalleni.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sara Gruen: Vettä elefanteille


Pyörittelin tätä kirjaa käsissäni kirjastossa pitkään, laitoin takaisin hyllyyn ja otin uudelleen käsiini. Mietin, uskaltaisinko lainata kirjan joka on niin selvästi oman "mukavuusalueeni" ulkopuolella, sillä sirkus ei ole ikinä kiinnostanut minua pätkääkään. Sirkukseen kuuluu minun mielessäni jotain epämääräistä ja epäilyttävää, trapetsitaiteilijat, opetetut eläimet ja pellet eivät vain sytytä minussa minkäänlaista intoa. Siitä syystä olin kirjan luettuani hieman ihmeissäni, sillä tarina oli vienyt minut mukaansa.

Jacob Jankowski on lopputenttejä valmis eläinlääkäri, kun hänen vanhempansa kuolevat onnettomuudessa. Jacobille selviää, että vanhemmat ovat olleet vararikon partaalla, eikä hänellä pennittömänä ole kovin ruusuiset tulevaisuuden näkymät lama-ajan Amerikassa. Shokissa, tietämättä mitä tehdä, hän hyppää vastaantulevaan junaan, joka sattuu olemaan kiertävä sirkusjuna. Siitä saa alkunsa monien vaikeuksien kautta Jacobin ura sirkuksen eläinlääkärinä. Jotain epämääräistä ja uhkaavaa on kuitenkin havaittavissa sirkuksen ilmapiirissä, eikä kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Kirjasta löytyi kaikki tunnetilat: rakkautta, jännitystä, vihaa, pelkoa, toivoa...  Kirjaan perustuva elokuva ilmestyi viime vuonna. Jätin sen tietoisesti katsomatta sirkusteeman takia, mutta ehkä uskaltaudun sen nyt katsomaan, vaikka luulenkin että se ei yllä kirjan tasolle. 

maanantai 20. helmikuuta 2012

Susan Fletcher: Noidan rippi


Kirja kertoo Corragin tarinan, sellistä kerrottuna vieraalle miehelle. Se on tarina elämästä noidaksi haukuttuna, yksinäisenä ja vainottuna. Rakkaudesta ja siitä, kuinka pienet tapahtumat muuttavat ihmistä ja hänen elämäänsä, ja kuinka maailmassa valo voittaa lopulta aina pimeyden.

En tiedä mitä oikein odotin tältä kirjalta ennen lukemista, mutta kuvittelin että en todennäköisesti tule pitämään siitä kovinkaan paljon. Toisin kävi, tarina imaisi minut mukaansa vastustamattomasti. Kauniilla kielellä kuvaillut tapahtumat ja maisemat, pienet yksityiskohdat ja tunteet pitivät otteessaan loppuun saakka. Fletcher osaa käyttää sanoja niin taidokkaasti, että itsekin rupesi huomaamaan ympärillään aivan uusia asioita ja kiinnittämään huomiota tuulen ääniin. Talven kylmyys ja lumisuus eivät tuntuneetkaan enää niin pahalta.

Täytyy vielä lopuksi kommentoida kirjan kantta, joka on mielestäni vain yksinkertaisesti ruma. Kirjan kauniiseen kieleen ja tunnelmaan kansi ei sovi mitenkään, ainakaan minun silmini nähtynä.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kate Morton: Paluu Rivertoniin


Grace Bradley on 98-vuotias. Hän on pitänyt vuosikymmeniä itsellään salaisuuden, joka edelleen kalvaa häntä. Nyt, ennen kuolemaansa, hän päättää kertoa tarinansa lapsenlapselleen ääninauhoina. Tarina alkaa vuodesta 1914, jolloin Grace palkataan 14-vuotiaana Rivertonin kartanoon apulaiseksi. Kartanossa vierailevat säännöllisesti myös isäntäparin lapsenlapset David, Hannah ja Emmeline. Vuodet kuluvat, mutta Gracen ja Hannahin välillä oleva erikoislaatuinen side ja ystävyys säilyvät, luokkaerosta huolimatta. Kunnes eräänä iltana kauan sitten tapahtunut, selvittämättä jäänyt väärinkäsitys johtaa kuolemaan, jota Grace kantaa omallatunnollaan omaan kuolemaansa saakka.

Lukukokemus oli erikoinen. Kirja oli mukaansatempaava ja se tuli luettua muutamassa päivässä, mutta toisaalta se oli hyvin vähäeleinen. Tarina ei nostattanut jännitystä tai odotusta tulevia tapahtumia kohtaan, vaan kirja piti otteessaan juuri kerronnan erinomaisuudella. Mortonin kirjoitustyyli on juuri sopivasti salaperäinen, välillä tuntui kuin olisi lukenut salaa jonkun päiväkirjaa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. 

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess


Samantha on kovapalkkainen yritysjuristi Lontoossa. Hänen uransa on hyvässä vauhdissa ja hän odottaa saavansa kuulla osakkuudestaan lähipäivinä. Kunnes hän huomaa tehneensä virheen. Eikä mitään pikkuerehdystä, vaan virheen joka todennäköisesti romuttaa hänen uransa. Samantha kävelee shokissa ulos toimistostaan ja astuu ensimmäiseen eteen tulevaan junaan. Hän päätyy maaseudulle erääseen kartanoon pyytääkseen päänsärkylääkettä, mutta huomaakin olevansa työpaikkahaastattelussa taloudenhoitajaksi. Ikuisena kilpailijaluonteena hän ei voi vastustaa haastetta, vaikka ei ole eläessään tehnyt ruokaa, siivoamisesta puhumattakaan.

Tämä kirja on istunut kirjahyllyssäni jo useamman vuoden, koskaan ei vain ole tuntunut sopivalta hetkeltä lukea sitä. Nyt kaipasin jotain kevyttä ja hyväntuulista luettavaa ja sain mitä tarvitsin. Välillä oli pakko nauraa ääneen, niin hulvattomasti Kinsella paikoin kirjoittaa. Tähän kirjaan tarttuessaan tietää, että loppu on onnellinen eikä kenellekään käy huonosti, välillä se on juuri se asia mitä kirjalta kaipaa.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Sirkka-Liisa Kivelä & Sari Vaapio: Vanhana tänään


Vuonna 2009 Suomen Senioriliike ry pyysi iäkkäitä ja heidän omaisiaan kirjoittamaan kokemuksiaan vanhustenhoidosta. Tämä kirja perustuu noista kirjeistä saatujen kokemuksien vertaamiseen siihen, mitä vanhusten ja ikääntyneiden hoito ja vanhuspalvelut lakien, suosituksien ja oppikirjojen ohjeiden mukaan tulisi olla. Julkisessa keskustelussa esiin tulleiden vanhusten hoidon puutteiden valossa näiden kirjeiden sisältämät kokemukset eivät olleet yllättäviä, enkä usko että kaikkein räikeimpiä tapauksia tuli tässä edes ilmi. Ei varmaan tarvitse kertoa, että kirjoituksista suurimmassa osassa (80%) kerrottiin pääosin huonoista kokemuksista. Toki esiin tuli myös positiivisia asioita, hyvää hoitoa ja hoitohenkilökunnan omistautumista työhönsä, mutta valitettavan vähän. Kirja oli karua luettavaa.

Jos ei ole koskaan vieraillut pitkäaikaishoidon laitoksessa, ei voi kuvitella mitä todellisuus pahimmillaan siellä on. Kiire ja pätevän henkilöstön puute ovat jokapäiväisiä tosiasioita. Jos vietät liikaa aikaa yhden vanhuksen luona esimerkiksi syöttämässä, saa joku toinen kylmän ruuan suuhunsa jne. Terveyskeskuksen vuodeosastolla yöhoitajat tekevät vuodepesuja aamuvarhaisella niille, joiden suihkupäivä ei ole sinä päivänä. Kuka haluaa herätä siihen, että riisutaan vaatteet ja ruvetaan pesemään?

Kuitenkaan kaikissa paikoissa asiat eivät ole näin. Löytyy myös niitä hoivakoteja, joissa vanhuksilla on hyvä olla, he saavat yksilöllistä hoitoa ja virikkeitä, pääsevät ulkoilemaan ja saavat kuntoutusta. Henkilökunnan omalla asenteella ja työyhteisön toimivuudella ja joustavuudella on suuri merkitys siihen, kuinka mukava ja toimiva paikka se on asukkaille. Tulevaisuudessa vanhusten määrä tulee vain kasvamaan ja on laskettu, että muutaman vuoden päästä hoitotyöntekijöitä tullaan tarvitsemaan paljon nykyistä enemmän, ellei keksitä uusia malleja vanhusten hoidon järjestämiseen. Toivottavasti niissä malleissa ratkaisee myös laatu ja inhimillisyys, eikä pelkkä taloudellisuus ja säästäminen. 

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kathy Reichs: Luita ja tuhkaa


Reichsin tuotanto pysyy aina vain yhtä laadukkaana ja mielenkiintoisena. Hänellä on uskomaton määrä tietoa antropologiasta ja siihen liittyvistä tieteenaloista oman ammattinsa kautta, mutta lisäksi hän tekee selvästi paljon tutkimustyötä myös muista aiheista ja kirjoittaa niistä kansantajuisesti. Reichsin kirjoja lukiessa tuntuu välillä kuin olisi jälleen koulussa.

Tällä kertaa Tempe Brennan auttaa poliisia joesta löytyneen tunnistamattoman nuoren uhrin henkilöllisyyden selvittämisessä. Tapaukseen liittyy myös useita muita kadonneita lapsia ja nuoria sekä tunnistamattomina löydettyjä ruumiita. Tutkinta saa Tempen muistelemaan lapsuudenaikaista ystäväänsä Evangelinea, joka katosi jälkiä jättämättä eräänä kesänä. Hän rupeaa etsimään uusia vihjeitä Evangelinen kohtalon selvittämiseen ja löytääkin niitä siskonsa Harryn avulla.

Luita ja tuhkaa on viimeisin suomennettu Reichsin kirja, mutta tämän jälkeen on ilmestynyt alkuperäiskielellä jo kolme muutakin kirjaa. Niistä yhden luinkin vähän aikaa sitten, mutta kaksi muuta odottaa vielä lukemistaan. Kunhan löydän ne ensin jostain.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Simon Beckett: Kuoleman anatomia


David Hunter on traagisten tapahtumien jälkeen hylännyt oikeusantropologin uransa ja muuttanut pieneen Manhamin kylään ryhtyäkseen yleislääkäriksi. Metsästä löytynyt ruumis sotkee kuitenkin hänen arkensa ja hän huomaa joutuvansa osallistumaan murhatutkimuksiin. Pian käy selväksi ettei kyseessä ole yksittäinen murha, vaan uhreja on tulossa lisää.

Ensimmäiset sivut luettuani olin hyvin positiivisesti yllättynyt, ajattelin jo löytäneeni uuden jännityskirjailijan Tess Gerritsenin rinnalle. Valitettavasti se tunne ei kestänyt, vaan pikkuhiljaa kirjan edetessä intoni väheni. Osasyy oli suomennoksen laadussa ja kirjoitusvirheissä. Osa virheistä menee epäilemättä myös kirjailijan kontolle:

"...hän tiesi olevansa ajautumassa hypoklymiaan. Hänen verensokeriarvonsa olivat jo nyt vaarallisella tasolla. Ilman insuliinia tilanne vain pahenisi."


Hypoklymia? Mikä se on?? Tähän lauseeseen saakka oli kirjoitettu korkeasta verensokerista, sitten pompataan hypoklymiaan (hypoglykemia?), jota ei insuliinilla paljoa auteta. Tämä kohta kieltämättä hyppäsi silmille tekstistä, muuten ei yhtä pahoja asiavirheitä ollut, pienempiä epäjohdonmukaisuuksia kyllä. Kirjan pahin ongelma oli kuitenkin mielestäni yksityiskohtien puute. Henkilöt jäivät pinnallisiksi ja tapahtumien kuvailu oli yhtä lailla puutteellista. Huono asia kirjan kannalta kun päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Ehkä mielipiteeseeni vaikuttaa tahaton vertailu Kathy Reichsiin ja Tess Gerritseniin, joiden kirjoitustyyli on täysin erilainen. Luulen, että tämä jäi viimeiseksi Simon Beckettin kirjaksi kohdaltani. 

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs - Ihmisen yhteiskuntien kohtalot


Tammikuu on ollut todella vaisu lukukuukausi, mistä saan syyttää tätä opusta. Reilun 450 sivun lukemiseen olen saanut kulutettua kuukauden verran. Mistähän johtuu, että toisinaan lukemansa ymmärtäminen ja sisäistäminen on todella hidasta. Jos lasketaan yhteen kaikki ne kerrat kun olen joutunut palaamaan taaksepäin ja lukemaan samat lauseet kahteen-kolmeenkin kertaan, olen varmaan yhteensä lukenut kirjan jo ainakin kahdesti. Enkä voi edes syyttää tekstiä kovin vaikeaselkoiseksi, sillä sisältö oli hyvinkin ymmärrettävää. Aivot eivät vain olleet mukana lukiessa. Yhtenäkään päivänä.

Kirjassa siis kerrotaan maailman eri yhteiskuntien synnystä ja kohtaloista. Erityisesti paneudutaan siihen, miksi juuri eurooppalaiset valloittivat muita maita ja maanosia. Miksi asialla eivät olleet kiinalaiset? Tai miksi Inkat eivät rakentaneet valtamerialuksia, keksineet aseita ja purjehtineet valloittamaan Eurooppaa ja tappaneet meitä lähes sukupuuttoon omilla taudeillaan? Onko syynä yksinkertaisesti eurooppalaisten kansojen ylivoimaiset älylliset piirteet, jotka edesauttoivat meitä purjehtimaan valtameren yli ja valloittamaan tyhmemmät ja puolustuskyvyttömät alkuperäiskansat? Kirja käsittelee kaikkien maanosien ihmisten historiaa melko monipuolisesti, alkaen ruoan tuotannosta ja kotieläimien kesyttämisestä (jotka ovat ensimmäiset edellytykset monimutkaisempien yhteiskuntien kehittymiselle) ja jatkuen kirjoituksen keksimiseen, kielen ja kulttuurin levittäytymiseen ja tautien tappavuuteen.

Paljon ajatuksia herättävä kirja, joka on saanut myös Pulitzerin palkinnon vuonna 1998. Tiedän nyt kaiken tietämisen arvoisen ruoan tuotannon aloittamisesta eri maiden metsästäjä-keräilijä yhteisöissä, enkä halua lukea siitä aiheesta enempää vähään aikaan. Muuhun kuin ruokaan ja kotieläimiin keskittyvät osuudet kirjasta olivat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia, erityisesti kielten ja kirjoituksen kehittyminen, sekä kielitieteilijöiden tutkimuksista kertovat kohdat.