maanantai 19. joulukuuta 2011

Luettua muttei blogattua II

Kari Karkola: Kuolema - oikeuslääkäri selvittää



Karkola on eläkkeelle jäänyt entinen oikeuslääkäri, joka on työskennellyt joitain pätkiä myös Islannissa. Kirjassaan hän kertoo mitä oikeuslääkärin työ Suomessa pitää sisällään, verrattuna esimerkiksi elokuvien ja kirjojen "todellisuuteen". Kirjassa käydään läpi mm. nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla kuolinsyytä voidaan selvittää. Erilaiset tapausselostukset mielenkiintoisista tapauksista elävöittivät tekstiä ja tekivät kirjasta mielenkiintoisen lukea. Tämä oli mukava pieni kirja ja tarjosi paljon tietoa kuolemansyynselvityksestä.


Malcolm Gladwell: Leimahduspiste




Leimahduspiste tarkoittaa sitä hetkeä tai tilannetta, kun jokin idea, tuote, epidemia tms. "leimahtaa", eli lähtee etenemään ja yleistymään ihmisten joukossa. Esimerkkeinä kirjassa käytetään mm. New Yorkin rikostilastojen romahtamista 90-luvulla, nuorten tupakointia sekä Hush Puppies -kenkiä, joiden tuotanto oli jo lähellä loppua, kunnes ne nousivat yhtäkkiä muoti-ilmiöksi. 


Kirjassa käydään läpi niitä syitä ja asioita, joita tarvitaan minkä tahansa asian tai idean leimahtamiseen. Kyse ei ole suurista linjoista, vaan pienet teot ja muutokset esimerkiksi ympäristössä vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Asioiden ja trendien levittämiseen tarvitaan myös tietynlaisia ihmisiä ja ryhmiä, joiden ominaisuuksista kerrotaan melko tarkasti. 


Kaiken kaikkiaan ihan mukava kirja lukea, jotkin kirjassa esitetyt ajatukset tuntuvat hieman liikaa yksinkertaistetuilta, mutta hyviä ideoita tästä sai kyllä. 

Ei kommentteja: