keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kathy Reichs: 206 bones


Reichsin kirjojen päähenkilö, antropologi Temperance Brennan joutuu tällä kertaa selvittämään murhattujen vanhusten kohtaloita. Tutkimusten edetessä häntä epäillään virheistä luurankojen tutkimuksissa, sillä näyttää että hän on hutiloinut eikä ole huomannut kaikkia yksityiskohtia. Sen sijaan kuolemansyyntutkijan toimiston uusi patologi loistaa tarkkanäköisyydellään.

Rakastan Reichsin kirjoja jostain kummallisesta syystä. Vaikka juonikuviot ovat melko samanlaisia joka kirjassa, ahmin ne silti muutamassa päivässä. Tällä kertaa löysin uusimman pokkarin kirjakaupasta. Välistä on jäänyt lukematta kaksi kirjaa, toinen tänä vuonna suomennettu Luita ja tuhkaa, ja toinen jota ei ole vielä käsittääkseni edes suomennettu. Hieman harmittavaa, mutta ei pilaa lukunautintoa ollenkaan.

torstai 22. joulukuuta 2011

Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken Prinsessa


Anna Svedholm syntyi 1896 ja eli yli 90-vuotiaaksi. Näistä vuosistaan hän vietti Kellokosken mielisairaalassa kroonista skitsofreniaa sairastavana 55 vuotta. Siellä hän kehitti itselleen uuden henkilöllisyyden, Prinsessan, joka asusteli kesäpalatsissaan Kellokosken sairaalassa aatelisten, korkea-arvoisten virkamiesten ja alamaisten keskellä. Kellokosken kylä oli hänen valtakuntansa ja kyläläiset alamaisia, joiden hyvinvoinnista ja toimeentulosta Prinsessa kantoi huolta.

Kirja antaa Prinsessan tekemisten ohella vähän viitteitä myös siitä, millaista psykiatrinen hoito oli viime vuosituhannella. Kun tehokkaita lääkkeitä ei oltu vielä keksitty, käytettiin muun muassa eristämistä, malarian istuttamista ja insuliinishokkeja. Mielisairaudet olivat käytännössä kroonisia, parantumattomia ja esim. skitsofreniaan sairastunut oli melko varmasti tuomittu elämään sairaalassa lopun ikänsä.

Tämä oli mukavan positiivinen elämäntarina, vaikka kirja antoi varmaan aika siloitellunkin kuvan Prinsessasta. Nykyään ei tämänkaltaista yhteisöä osaa edes kuvitella, missä kyläläiset antavat sairaalan potilaiden tulla käymään kutsumatta, ottavat heitä töihin ja hyväksyvät osaksi omaa yhteisöään. Pankinjohtajakin antoi ystävällisesti Prinsessalle aina (vanhentuneita) shekkejä, kun hän halusi lahjoittaa puutteessa eläville alamaisilleen rahaa. Prinsessa onnistui tekemään elämästään olosuhteista huolimatta sellaisen kuin halusi, kunnioitettuna ja pidettynä ihmisenä, joka halusi auttaa ja ilahduttaa muita. Siinä on tavoitetta meille muille. 

maanantai 19. joulukuuta 2011

Luettua muttei blogattua II

Kari Karkola: Kuolema - oikeuslääkäri selvittää



Karkola on eläkkeelle jäänyt entinen oikeuslääkäri, joka on työskennellyt joitain pätkiä myös Islannissa. Kirjassaan hän kertoo mitä oikeuslääkärin työ Suomessa pitää sisällään, verrattuna esimerkiksi elokuvien ja kirjojen "todellisuuteen". Kirjassa käydään läpi mm. nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla kuolinsyytä voidaan selvittää. Erilaiset tapausselostukset mielenkiintoisista tapauksista elävöittivät tekstiä ja tekivät kirjasta mielenkiintoisen lukea. Tämä oli mukava pieni kirja ja tarjosi paljon tietoa kuolemansyynselvityksestä.


Malcolm Gladwell: Leimahduspiste




Leimahduspiste tarkoittaa sitä hetkeä tai tilannetta, kun jokin idea, tuote, epidemia tms. "leimahtaa", eli lähtee etenemään ja yleistymään ihmisten joukossa. Esimerkkeinä kirjassa käytetään mm. New Yorkin rikostilastojen romahtamista 90-luvulla, nuorten tupakointia sekä Hush Puppies -kenkiä, joiden tuotanto oli jo lähellä loppua, kunnes ne nousivat yhtäkkiä muoti-ilmiöksi. 


Kirjassa käydään läpi niitä syitä ja asioita, joita tarvitaan minkä tahansa asian tai idean leimahtamiseen. Kyse ei ole suurista linjoista, vaan pienet teot ja muutokset esimerkiksi ympäristössä vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Asioiden ja trendien levittämiseen tarvitaan myös tietynlaisia ihmisiä ja ryhmiä, joiden ominaisuuksista kerrotaan melko tarkasti. 


Kaiken kaikkiaan ihan mukava kirja lukea, jotkin kirjassa esitetyt ajatukset tuntuvat hieman liikaa yksinkertaistetuilta, mutta hyviä ideoita tästä sai kyllä. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo


Clare tapaa Henryn eräänä päivänä kotinsa lähellä olevalla niityllä ollessaan kuusivuotias. Henry on alasti ja kertoo tulleensa tulevaisuudesta. Heidän tapaamisensa jatkuvat samalla tavalla koko Claren lapsuuden ja nuoruuden. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä, hän tempautuu yhtäkkiä toiseen aikaan ja paikkaan, voimatta kontrolloida siirtymisiä mitenkään. Välillä hän löytää itsensä Claren luota niityllä, välillä lapsuudestaan tai tulevaisuudestaan.

Alkuun täytyi pysähtyä miettimään useampaan kertaan aikamatkailun logiikkaa, että pysyi kärryillä. Muuten kirja oli kyllä yllättävänkin selkeä lukea, vaikka sitä kerrottiin sekä Henryn että Claren näkökulmista. Joka kappaleen alussa ilmoitettiin selkeästi kuka on kertojana, minkä ikäisenä ja missä ajassa.

Olin hieman hämmentynyt luettuani tämän kirjan, enkä oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Toisaalta Claren ja Henryn tarinaa oli ihana lukea, eikä kirjaa olisi välillä malttanut laskea pois käsistään. Toisaalta taas tuntui, että mitä pidemmälle tarina eteni, sitä vähemmän se jaksoi enää kiinnostaa. Kirjailijan tyyli kirjoittaa on hyvin vähäeleinen ja rauhallinen, välillä tuntui että lukijana ei päässyt oikein kirjaan sisälle, vaan luki tarinaa vieraista ihmisistä tavallaan "ulkopuolelta". Pidin tästä kuitenkin paljon enemmän kuin Niffeneggerin toisesta kirjasta, jonka luin aiemmin. Lopulta tämä on kuitenkin rakkaustarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus pitää heidät yhdessä elämän tapahtumista huolimatta. Kirjan loppu oli jälleen hieman yllättävä, kuten Hänen varjonsa tarinassakin, mutta kirjan luettuaan mikään muu loppu ei olisi tuntunutkaan oikealta.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Barbara Demick: Nothing to envy - real lives in North Korea


Barbara Demick on journalisti, joka on asunut useita vuosia Etelä-Koreassa uutisoimassa Koreoiden tapahtumista Los Angeles Timesiin. Tätä kirjaansa varten hän haastatteli satoja Pohjois-Koreasta loikanneita ihmisiä, saadakseen luotettavan ja totuudenmukaisen kuvan maan tapahtumista ja oloista. Hän keskittyi etenkin Chongjinin kaupungissa asuneisiin ihmisiin. Kirjassa kuvaillaan yhteensä kuuden naisen ja miehen elämää Pohjois-Koreassa.

Maa, josta ei juuri ulkopuolelle tihku tietoja - ainakaan totuudenmukaisia - on vahvasti johtajansa vallassa. Kim-Il-sungin kuoltua yksinvaltiutta jatkoi hänen poikansa Kim Jong-il. Asukkaiden tiedot ulkomaailmasta ovat täysin propagandan varassa, sillä ulkomaisten radio- ja televisio-ohjelmien kuuntelu ja katselu ovat kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Puhelinyhteyksiä tai postinkuljetusta maan rajojen ulkopuolelle ei myöskään ole. Niinpä Pohjois-Korean asukkaat ovat olleet hyvin pitkälle siinä uskossa että heidän maansa on maailman paras paikka asua ja Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat kaikista pahimpia vihollisia.

Lukiessa ei voinut välttää ajatusten kulkeutumista George Orwellin "1984" -kirjan suuntaan, niin samanlaisia asioita niissä kerrottiin. Oikeastaan suurin ero Pohjois-Korean oikean elämän ja Orwellin fiktion välillä oli Pohjois-Koreassa nälänhädän mukanaan tuoma osittainen pakkosiirtymä kapitalistiseen ajatteluun. Jopa kaikkein vannoutuneimpien kommunistien oli valittava noudattaako sääntöjä ja lakeja ja sen seurauksena todennäköisesti kuolee nälkään, vai rupeaako rikolliseksi ja menee torille myymään mitä vain pystyy, saadakseen rahaa ruuan ostamiseen.

Pelottava kirja. Kun ihmisellä itsellään ei ole arvoa, vaan hän on vain yhteiskunnassa yksi pieni osanen joka on helposti korvattavissa, ei ole paljon väliä kuinka paljon ihmisiä heitetään vankiloihin ja pakkotyöleireille mitättömistä rikkomuksista, tai kuinka paljon heitä kuolee nälkään. Pohjois-Koreassa asiat itse asiassa toimivat melko hyvin niille ihmisille, jotka noudattivat sääntöjä pilkulleen ja tekivät velvollisuutensa mukisematta, kunnes tuli nälänhätä. Sen jälkeen ihmisten silmät rupesivat pikkuhiljaa avautumaan huomaamaan toivottomat elinolot. Pelottavan tästä kirjasta tekee se tosiasia, että Pohjois-Korea on ydinasevaltio. Sotaanhan rahaa ja ihmisiä riittää aina.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt


Kirja kertoo neljän nuoren saudinaisen elämästä vanhoillisessa yhteiskunnassa, missä suku päättää kuka on sopiva morsiameksi tai sulhaseksi ja vain harvalla on niin vapaamielinen perhe, että tulevan miehen tai vaimon saa valita itse. Yksi naisista pääsee naimisiin, mutta huomaa ettei avioelämä ole lainkaan sellaista kuin hän on kuvitellut. Toinen rakastuu ihanaan mieheen, mutta ei voi koskaan saada häntä omakseen. Rakkauden ajatus elää kuitenkin vahvana naisten mielessä, mutta olosuhteiden pakosta heidän on pohdittava, onko parempi mennä naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta, mutta jonka kanssa voi olla mahdollista saada tyydyttävä elämä, vai odottaa "sitä oikeaa", josta ei välttämättä koskaan voi tulla aviomiestä?

Kirja on kirjoitettu erikoisella tavalla, sillä kappaleet koostuvat sähköposteista, joita tarinan kertoja lähettää sähköpostilistalle. Näin naisten elämästä ei kerrota kaikkea, vaan juoni säilyy tiiviinä kirjan alusta loppuun. Vaikka länsimaiselle lukijalle kirjassa ei ole mitään kovin dramaattista tai erikoista, täytyy lukiessa muistaa, että Saudi-Arabiassa voi joutua pidätetyksi jo siitä, että käy kahvilla vastakkaista sukupuolta olevan ei-sukulaisen tai perheenjäsenen kanssa. Naiset eivät myöskään pääse esim. maasta pois ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen kirjallista lupaa. Tätä taustaa vasten Saudinaisten protestit ja yritykset saada asemaansa korjattua ansaitsevat hatunnoston.

torstai 1. joulukuuta 2011

Tess Gerritsen: The Silent girl


Chinatownista löytyy murhattu nainen. Etsivä Jane Rizzolli tutkii tapausta ja törmää outoihin tapahtumiin, varjoissa kulkevaan outoon hahmoon ja kiinalaisiin myytteihin. Kaikki tuntuu keskittyvän Iris Fangin ympärille, naisen joka menetti miehensä 19 vuotta sitten kiinalaisessa ravintolassa tapahtuneessa joukkomurhassa. Pikkuhiljaa Jane saa selville muitakin samoille ihmisille tapahtuneita asioita, joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä.

Gerritsenin kirjat vain paranevat, tämä on ehdottomasti yksi hänen parhaista kirjoistaan. Välillä tuntui että loppuratkaisu on selvä, kunnes paljastui taas uusia asioita. Kirjassa säilyi mystinen tunnelma loppuun saakka, toisinaan tuntui että mukana on yliluonnollisiakin aineksia. Lukemista ei olisi malttanut lopettaa kesken, ja luinkin tämän kahdessa päivässä.