keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kathy Reichs: 206 bones


Reichsin kirjojen päähenkilö, antropologi Temperance Brennan joutuu tällä kertaa selvittämään murhattujen vanhusten kohtaloita. Tutkimusten edetessä häntä epäillään virheistä luurankojen tutkimuksissa, sillä näyttää että hän on hutiloinut eikä ole huomannut kaikkia yksityiskohtia. Sen sijaan kuolemansyyntutkijan toimiston uusi patologi loistaa tarkkanäköisyydellään.

Rakastan Reichsin kirjoja jostain kummallisesta syystä. Vaikka juonikuviot ovat melko samanlaisia joka kirjassa, ahmin ne silti muutamassa päivässä. Tällä kertaa löysin uusimman pokkarin kirjakaupasta. Välistä on jäänyt lukematta kaksi kirjaa, toinen tänä vuonna suomennettu Luita ja tuhkaa, ja toinen jota ei ole vielä käsittääkseni edes suomennettu. Hieman harmittavaa, mutta ei pilaa lukunautintoa ollenkaan.

torstai 22. joulukuuta 2011

Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken Prinsessa


Anna Svedholm syntyi 1896 ja eli yli 90-vuotiaaksi. Näistä vuosistaan hän vietti Kellokosken mielisairaalassa kroonista skitsofreniaa sairastavana 55 vuotta. Siellä hän kehitti itselleen uuden henkilöllisyyden, Prinsessan, joka asusteli kesäpalatsissaan Kellokosken sairaalassa aatelisten, korkea-arvoisten virkamiesten ja alamaisten keskellä. Kellokosken kylä oli hänen valtakuntansa ja kyläläiset alamaisia, joiden hyvinvoinnista ja toimeentulosta Prinsessa kantoi huolta.

Kirja antaa Prinsessan tekemisten ohella vähän viitteitä myös siitä, millaista psykiatrinen hoito oli viime vuosituhannella. Kun tehokkaita lääkkeitä ei oltu vielä keksitty, käytettiin muun muassa eristämistä, malarian istuttamista ja insuliinishokkeja. Mielisairaudet olivat käytännössä kroonisia, parantumattomia ja esim. skitsofreniaan sairastunut oli melko varmasti tuomittu elämään sairaalassa lopun ikänsä.

Tämä oli mukavan positiivinen elämäntarina, vaikka kirja antoi varmaan aika siloitellunkin kuvan Prinsessasta. Nykyään ei tämänkaltaista yhteisöä osaa edes kuvitella, missä kyläläiset antavat sairaalan potilaiden tulla käymään kutsumatta, ottavat heitä töihin ja hyväksyvät osaksi omaa yhteisöään. Pankinjohtajakin antoi ystävällisesti Prinsessalle aina (vanhentuneita) shekkejä, kun hän halusi lahjoittaa puutteessa eläville alamaisilleen rahaa. Prinsessa onnistui tekemään elämästään olosuhteista huolimatta sellaisen kuin halusi, kunnioitettuna ja pidettynä ihmisenä, joka halusi auttaa ja ilahduttaa muita. Siinä on tavoitetta meille muille. 

maanantai 19. joulukuuta 2011

Luettua muttei blogattua II

Kari Karkola: Kuolema - oikeuslääkäri selvittää



Karkola on eläkkeelle jäänyt entinen oikeuslääkäri, joka on työskennellyt joitain pätkiä myös Islannissa. Kirjassaan hän kertoo mitä oikeuslääkärin työ Suomessa pitää sisällään, verrattuna esimerkiksi elokuvien ja kirjojen "todellisuuteen". Kirjassa käydään läpi mm. nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla kuolinsyytä voidaan selvittää. Erilaiset tapausselostukset mielenkiintoisista tapauksista elävöittivät tekstiä ja tekivät kirjasta mielenkiintoisen lukea. Tämä oli mukava pieni kirja ja tarjosi paljon tietoa kuolemansyynselvityksestä.


Malcolm Gladwell: Leimahduspiste




Leimahduspiste tarkoittaa sitä hetkeä tai tilannetta, kun jokin idea, tuote, epidemia tms. "leimahtaa", eli lähtee etenemään ja yleistymään ihmisten joukossa. Esimerkkeinä kirjassa käytetään mm. New Yorkin rikostilastojen romahtamista 90-luvulla, nuorten tupakointia sekä Hush Puppies -kenkiä, joiden tuotanto oli jo lähellä loppua, kunnes ne nousivat yhtäkkiä muoti-ilmiöksi. 


Kirjassa käydään läpi niitä syitä ja asioita, joita tarvitaan minkä tahansa asian tai idean leimahtamiseen. Kyse ei ole suurista linjoista, vaan pienet teot ja muutokset esimerkiksi ympäristössä vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Asioiden ja trendien levittämiseen tarvitaan myös tietynlaisia ihmisiä ja ryhmiä, joiden ominaisuuksista kerrotaan melko tarkasti. 


Kaiken kaikkiaan ihan mukava kirja lukea, jotkin kirjassa esitetyt ajatukset tuntuvat hieman liikaa yksinkertaistetuilta, mutta hyviä ideoita tästä sai kyllä. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo


Clare tapaa Henryn eräänä päivänä kotinsa lähellä olevalla niityllä ollessaan kuusivuotias. Henry on alasti ja kertoo tulleensa tulevaisuudesta. Heidän tapaamisensa jatkuvat samalla tavalla koko Claren lapsuuden ja nuoruuden. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä, hän tempautuu yhtäkkiä toiseen aikaan ja paikkaan, voimatta kontrolloida siirtymisiä mitenkään. Välillä hän löytää itsensä Claren luota niityllä, välillä lapsuudestaan tai tulevaisuudestaan.

Alkuun täytyi pysähtyä miettimään useampaan kertaan aikamatkailun logiikkaa, että pysyi kärryillä. Muuten kirja oli kyllä yllättävänkin selkeä lukea, vaikka sitä kerrottiin sekä Henryn että Claren näkökulmista. Joka kappaleen alussa ilmoitettiin selkeästi kuka on kertojana, minkä ikäisenä ja missä ajassa.

Olin hieman hämmentynyt luettuani tämän kirjan, enkä oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Toisaalta Claren ja Henryn tarinaa oli ihana lukea, eikä kirjaa olisi välillä malttanut laskea pois käsistään. Toisaalta taas tuntui, että mitä pidemmälle tarina eteni, sitä vähemmän se jaksoi enää kiinnostaa. Kirjailijan tyyli kirjoittaa on hyvin vähäeleinen ja rauhallinen, välillä tuntui että lukijana ei päässyt oikein kirjaan sisälle, vaan luki tarinaa vieraista ihmisistä tavallaan "ulkopuolelta". Pidin tästä kuitenkin paljon enemmän kuin Niffeneggerin toisesta kirjasta, jonka luin aiemmin. Lopulta tämä on kuitenkin rakkaustarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus pitää heidät yhdessä elämän tapahtumista huolimatta. Kirjan loppu oli jälleen hieman yllättävä, kuten Hänen varjonsa tarinassakin, mutta kirjan luettuaan mikään muu loppu ei olisi tuntunutkaan oikealta.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Barbara Demick: Nothing to envy - real lives in North Korea


Barbara Demick on journalisti, joka on asunut useita vuosia Etelä-Koreassa uutisoimassa Koreoiden tapahtumista Los Angeles Timesiin. Tätä kirjaansa varten hän haastatteli satoja Pohjois-Koreasta loikanneita ihmisiä, saadakseen luotettavan ja totuudenmukaisen kuvan maan tapahtumista ja oloista. Hän keskittyi etenkin Chongjinin kaupungissa asuneisiin ihmisiin. Kirjassa kuvaillaan yhteensä kuuden naisen ja miehen elämää Pohjois-Koreassa.

Maa, josta ei juuri ulkopuolelle tihku tietoja - ainakaan totuudenmukaisia - on vahvasti johtajansa vallassa. Kim-Il-sungin kuoltua yksinvaltiutta jatkoi hänen poikansa Kim Jong-il. Asukkaiden tiedot ulkomaailmasta ovat täysin propagandan varassa, sillä ulkomaisten radio- ja televisio-ohjelmien kuuntelu ja katselu ovat kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Puhelinyhteyksiä tai postinkuljetusta maan rajojen ulkopuolelle ei myöskään ole. Niinpä Pohjois-Korean asukkaat ovat olleet hyvin pitkälle siinä uskossa että heidän maansa on maailman paras paikka asua ja Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat kaikista pahimpia vihollisia.

Lukiessa ei voinut välttää ajatusten kulkeutumista George Orwellin "1984" -kirjan suuntaan, niin samanlaisia asioita niissä kerrottiin. Oikeastaan suurin ero Pohjois-Korean oikean elämän ja Orwellin fiktion välillä oli Pohjois-Koreassa nälänhädän mukanaan tuoma osittainen pakkosiirtymä kapitalistiseen ajatteluun. Jopa kaikkein vannoutuneimpien kommunistien oli valittava noudattaako sääntöjä ja lakeja ja sen seurauksena todennäköisesti kuolee nälkään, vai rupeaako rikolliseksi ja menee torille myymään mitä vain pystyy, saadakseen rahaa ruuan ostamiseen.

Pelottava kirja. Kun ihmisellä itsellään ei ole arvoa, vaan hän on vain yhteiskunnassa yksi pieni osanen joka on helposti korvattavissa, ei ole paljon väliä kuinka paljon ihmisiä heitetään vankiloihin ja pakkotyöleireille mitättömistä rikkomuksista, tai kuinka paljon heitä kuolee nälkään. Pohjois-Koreassa asiat itse asiassa toimivat melko hyvin niille ihmisille, jotka noudattivat sääntöjä pilkulleen ja tekivät velvollisuutensa mukisematta, kunnes tuli nälänhätä. Sen jälkeen ihmisten silmät rupesivat pikkuhiljaa avautumaan huomaamaan toivottomat elinolot. Pelottavan tästä kirjasta tekee se tosiasia, että Pohjois-Korea on ydinasevaltio. Sotaanhan rahaa ja ihmisiä riittää aina.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt


Kirja kertoo neljän nuoren saudinaisen elämästä vanhoillisessa yhteiskunnassa, missä suku päättää kuka on sopiva morsiameksi tai sulhaseksi ja vain harvalla on niin vapaamielinen perhe, että tulevan miehen tai vaimon saa valita itse. Yksi naisista pääsee naimisiin, mutta huomaa ettei avioelämä ole lainkaan sellaista kuin hän on kuvitellut. Toinen rakastuu ihanaan mieheen, mutta ei voi koskaan saada häntä omakseen. Rakkauden ajatus elää kuitenkin vahvana naisten mielessä, mutta olosuhteiden pakosta heidän on pohdittava, onko parempi mennä naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta, mutta jonka kanssa voi olla mahdollista saada tyydyttävä elämä, vai odottaa "sitä oikeaa", josta ei välttämättä koskaan voi tulla aviomiestä?

Kirja on kirjoitettu erikoisella tavalla, sillä kappaleet koostuvat sähköposteista, joita tarinan kertoja lähettää sähköpostilistalle. Näin naisten elämästä ei kerrota kaikkea, vaan juoni säilyy tiiviinä kirjan alusta loppuun. Vaikka länsimaiselle lukijalle kirjassa ei ole mitään kovin dramaattista tai erikoista, täytyy lukiessa muistaa, että Saudi-Arabiassa voi joutua pidätetyksi jo siitä, että käy kahvilla vastakkaista sukupuolta olevan ei-sukulaisen tai perheenjäsenen kanssa. Naiset eivät myöskään pääse esim. maasta pois ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen kirjallista lupaa. Tätä taustaa vasten Saudinaisten protestit ja yritykset saada asemaansa korjattua ansaitsevat hatunnoston.

torstai 1. joulukuuta 2011

Tess Gerritsen: The Silent girl


Chinatownista löytyy murhattu nainen. Etsivä Jane Rizzolli tutkii tapausta ja törmää outoihin tapahtumiin, varjoissa kulkevaan outoon hahmoon ja kiinalaisiin myytteihin. Kaikki tuntuu keskittyvän Iris Fangin ympärille, naisen joka menetti miehensä 19 vuotta sitten kiinalaisessa ravintolassa tapahtuneessa joukkomurhassa. Pikkuhiljaa Jane saa selville muitakin samoille ihmisille tapahtuneita asioita, joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä.

Gerritsenin kirjat vain paranevat, tämä on ehdottomasti yksi hänen parhaista kirjoistaan. Välillä tuntui että loppuratkaisu on selvä, kunnes paljastui taas uusia asioita. Kirjassa säilyi mystinen tunnelma loppuun saakka, toisinaan tuntui että mukana on yliluonnollisiakin aineksia. Lukemista ei olisi malttanut lopettaa kesken, ja luinkin tämän kahdessa päivässä. 

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

George Orwell: 1984


On vuosi 1984. Maailma on jaettu kolmeen osaan, Oseaniaan, Euraasiaan ja Itäaasiaan. Nämä käyvät päättymätöntä sotaa maailman valtiudesta, vaikka tosiasiassa kenelläkään ei ole intressiä voittaa sotaa, vaan pitää tilanne muuttumattomana. Winston Smith asuu Oseaniassa ja työskentelee Totuuden ministeriössä, jonka tehtävä on väärentää vanhoja lehtiartikkeleita, kirjoja ja tilastoja vastaamaan aina kunkinhetkistä tilannetta. Kirjoitettua historiaa ei ole, vaan totuus riippuu siitä, mitä Puolue minäkin hetkenä sanoo olevan totta. Puolueeseen kuuluvien on joka hetki oltava valppaana, sillä "isoveli" valvoo jatkuvasti puheita, ilmeitä ja tekemisiä. Puolueen ja aatteen vastaiset ajatukset ovat rikos, joista seuraa kidutus ja kuolema.

Winston on "isonveljen" vihollinen, hän ei pidä puolueen aatteesta eikä historian väärentämisestä. Hän ei vain tiedä, onko olemassa ketään muuta, joka ajattelee samalla tavoin, kunnes tapaa Julian. Seurustelu on ehdottomasti kiellettyä, mutta he onnistuvat tapailemaan toisiaan salassa. Molemmat ovat tietoisia vastarintaliikkeestä, jonka tavoitteena on puolueen syökseminen vallasta, mutta he eivät ole lainkaan varmoja sen olemassaolosta. Yllättäen Winstonia lähestyy Puolueessa ylemmässä asemassa oleva mies, jonka viestiä Winston ei voi tulkita kuin yhdellä tavalla.

Vaikka kirja on julkaistu 1949, se ei tuntunut vanhanaikaiselta. Kirjan kuvaama maailma, jossa edistys on loppunut 1960-luvulla, tuntui aivan todenmukaiselta. Lukeminen tuntui suorastaan ahdistavalta toisinaan, sillä yhteiskunta, eläminen valvovan silmän alla ja jopa uuskieli, jota Oseaniassa kehitettiin, oli kuvattu erittäin elävästi. Kirjan tapahtumat seurasivat jopa uniin asti. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Stephen Hawking & Leonard Mlodinow: Ajan lyhyempi historia & Suuri suunnitelma


Ajan lyhyempi historia on lyhennetty ja kansantajuistettu versio Ajan lyhyestä historiasta, jonka luin aiemmin. Kyllä tämä todella oli ymmärrettävämpi teos ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Samoja asioitahan tässä käsiteltiin kuin Ajan lyhyessä historiassa, mutta se ei silti vienyt yhtään mielenkiintoa lukemisesta pois. Kirjaa oli myös päivitetty uusimpien teorioiden kohdalla, mutta silti se sisältää jo auttamattomasti vanhentunutta tietoa (kirja on ilmestynyt suomeksi 2008).


Avaruuden ja maailmankaikkeuden tutkimuksen uusimmista saavutuksista ja teorioista kerrotaan samojen kirjoittajien uusimmassa teoksessa Suuri suunnitelma, joka on ilmestynyt suomeksi tänä vuonna. Tämän kirjan kohdalla oli vähän samaa ongelmaa kuin ensimmäisessä Hawkingin kirjassa, sillä vaikka asioiden havainnollistamiseksi käytetään paljon yksinkertaisia esimerkkejä ja asioista kerrotaan usealla tavalla moneen kertaan, jää ymmärrys silti vajavaiseksi. Mutta koska en ole fysiikan opiskelija, riittää että ymmärrän suurin piirtein mistä puhutaan. Mielenkiintoisinta antia oli uusi M-teoria, joka ennustaa erilaisiin havaintoihin pohjautuen, että maailmankaikkeuksia olisikin useampia, eikä vain tämä yksi jossa me elämme. Samoin erilaisia historioita on ääretön määrä. Se, miten näihin johtopäätöksiin päästään äärettömän pienien hiukkasten liikkeitä seuraamalla on minulle utopiaa, mutta onhan se uskottava kun matemaattiset yhtälöt näin kertovat. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kati Ahonen: Elämän nuorallatanssija


Kati sairastui syöpään kolmekymppisenä ja kuoli 36-vuotiaana. Tämän kirjan hän teki yhdessä ystäviensä kanssa, tekstit on purettu nauhoituksista, jotka tehtiin viimeisten vuosien aikana ennen hänen menehtymistään. Niissä Kati kertoo omista tuntemuksistaan ja ajatuksistaan sairastumisen jälkeen, sekä siitä, miten oma maailmankuva ja ajattelutapa on muuttunut kun elämä ei ole enää itsestäänselvää. Välillä tarinaa kerrotaan ystävien suulla, mutta suurin osa teksteistä on Katin kertomaa. Hänen tarinansa lopun kertoo isä, joka valvoi Katin vierellä loppuun asti. Loppuun on myös koottu Katin ystävilleen ja perheelleen sairaalasta lähettämiä tekstiviestejä.

Teksti on rehellistä ja peittelemätöntä, josta kuultaa läpi pelko, toivo ja suru, mutta myös positiivinen elämänasenne, luottamus läheisiin ja ystäviin sekä lopulta oman elämän rajallisuuden hyväksyminen. Kirjaa oli paikoin vaikea lukea, mutta kaikesta huolimatta siitä jäi lopulta hyvä olo päällimmäiseksi tunteeksi. 

lauantai 19. marraskuuta 2011

Luettua muttei blogattua

Aina silloin tällöin tulee luettua kirjoja joista ei kovin paljon saa irti, mutta koska olen tunnollinen ihminen täytyy niistäkin jotain yhteenvetoa kirjoittaa.

Tuija lehtinen: Lumiruusu


Rebekka toimii kouluaikaisten ystäviensä, rikkaiden veljesten Rikin ja Kurren omistamassa kylpylähotellissa johtajana. Hän on ollut ihastunut Kurreen jo pitkään, mutta valitettavasti huippumalli Mirabella on onnistunut saamaan Kurren itselleen.

Kirja oli juuri niin naurettava kuin juonesta voi päätellä, mutta kun lukemisen otti puhtaasti komedian kannalta, niin muutamat hyvät naurut siitä kyllä sai. Olen tietoisesti jättänyt kaikki suomalaiset kirjat lukematta, elämänkertoja yms. tositarinoita lukuunottamatta, sillä en osaa suhtautua naurettavan teennäisiin nimiin ja puhetapaan. Samasta syystä jäävät kaikki suomalaiset sarjat katsomatta. Tätä kirjaa nyt ei voi vakavasti ottaakaan ja Mirabellat ja Rebekat yms. vain lisäsivät komiikkaa lukemiseen, mikä ei tässä tapauksessa ollut huono asia.

J.D. Robb: Purity in death

Samat henkilöt jatkavat kuin muissakin tämän sarjan kirjoissa. Tällä kertaa Eve Dallas saa tutkittavakseen tapauksia, joissa tietokoneen kautta ihmiseen siirtyvä virus tappaa seksirikollisia.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Cathleen Schine: The Love letter


Helen MacFarqurah on eronnut, yhden lapsen yksinhuoltaja joka pitää kirjakauppaa pikkukaupungissa. Eräänä päivänä kaupan sohvalla istuessaan, postia läpikäydessään hän huomaa sohvalla kirjeen. Eikä mitä tahansa kirjettä, vaan rakkauskirjeen. Se vaikuttaa Heleniin syvästi, mutta hän ei tiedä kuka sen on kirjoittanut, eikä edes sitä, kenelle se on tarkoitettu. Hän pitää kirjeen omana salaisuutenaan ja kuljettaa sitä mukanaan, lukeakseen sen aina uudestaan ja uudestaan. Vaivihkaa hän tarkkailee ystäviään ja kauppansa asiakkaita saadakseen selvyyden kuka kirjeen on kirjoittanut ja onko se tarkoitettu hänelle. Pikkuhiljaa Helen huomaa ihastuneensa kauppansa kesäapulaiseen, 20-vuotiaaseen Johnnyyn. Suhde etenee vääjäämättä, Helenin epäilyksistä ja omantunnontuskista huolimatta. Kaiken taustalla kirje kulkee mukana, ratkaisemattomana arvoituksena, kiusaten Heleniä.

Aloittaessani lukemisen juoni tuntui tahmealta, ajattelin etten viitsi lukea kuin muutaman sivun. Jossain vaiheessa kirja kuitenkin imaisi minut mukaansa niin, etten olisi malttanut lopettaa lukemista lainkaan. Tunnelma on erikoinen ja päähenkilöt oudohkoja, mutta ehkä juuri näistä syistä kirja tuntui niin ihanalta lukea, hymy huulilla. 

tiistai 8. marraskuuta 2011

Sir Arthur Conan Doyle: The adventures and memoirs of Sherlock Holmes


Kirja sisältää 23 lyhyttä, n. 20 sivun mittaista tarinaa Sherlock Holmesin ja ystävänsä tohtori Watsonin tutkimuksista ja seikkailuista. Olen lukenut tätä kirjaa pikkuhiljaa kuukausien ajan iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja niin tätä kirjaa täytyy lukeakin. Pikkuhiljaa ja nautiskellen, sillä jokainen tarina oli omanlaisensa ja yllättävä, vaikka rakenne on jokaisessa samankaltainen: pulaan joutunut kansalainen kertoo tarinansa Sherlockille ja Watsonille, jotka tutkivat asiaa ja hetkessä mysteeri on ratkaistu Sherlock Holmesin loistavien tutkijanlahjojen ansiosta. Toisaalta tarinat eivät olleet niin erilaisia, että olisin jaksanut lukea yhtään enempää kuin yhden kerrallaan, muuten lukeminen olisi alkanut kyllästyttää. 

Sherlock Holmesin seikkailuja tulee tällä hetkellä tv-sarjana sunnuntaisin tv1:ltä ja jouluksi on elokuvateattereihin tulossa toinen Sherlock Holmes -elokuva, joten yli sata vuotta sitten keksitty hahmo on edelleen hyvin suosittu. Oman kirjanikin ostin Lontoosta kesällä, tietenkin sen jälkeen kun olin käynyt Baker Streetillä tutustumassa Sherlockin "kotitaloon" ja museoon. Mitähän Conan Doyle tuumaisi jos tietäisi luomansa etsivän suosion pysyneen muuttumattomana seuraavalle vuosituhannelle saakka?

tiistai 1. marraskuuta 2011

Marja Aarnipuro: Rintasyöpävuosi



Marja Aarnipuro on Apu-lehden toimituspäällikkönä työskentelevä toimittaja, joka sai rutiinimammografiassa kuulla rinnastaan löytyneen muutoksen, joka tarkemmissa tutkimuksissa paljastui rintasyöväksi. Edessä olivat rinnan poisto ja sytostaattihoidot. Etsiessään tietoa sairaudestaan ja hoidoista hän totesi, että valikoimista puuttuu kirja, jossa olisi yhdistettynä sekä potilaan näkökulma että asiatieto. Niinpä hän sai ajatuksen kirjoittaa sellaisen itse.

Kirjassa hän käy läpi vuoden tapahtumia, tunteita ja ajatuksia aina ensimmäiseen hoitojen jälkeiseen vuosikontrolliin saakka. Väliin on laitettu tietolaatikoita, joista saa ajanmukaista tietoa mm. leikkaushoidosta, liitännäishoidoista, rintasyöpätyypeistä, tilastotiedoista ynnä muusta. Toistoa tulee jonkinverran, mutta luulen että ihmiselle, joka yrittää löytää mahdollisimman paljon ja kattavaa tietoa se on vain hyvä asia.

Kirja oli mielenkiintoinen tietopaketti. Voin kuvitella monen rintasyöpään sairastuneen saavan siitä apua ja lohtua, kun huomaa ettei ole yksin pelkoineen ja vainoharhoineen. Hoitojen aiheuttamat sivuvaikutukset, hoitojen loppumisen jälkeinen epävarmuus siitä, onko nyt todella parantunut, sekä kolotukset, pakotukset, vihlomiset ja muut oireet, jotka vaivaavat mieltä ja stressaavat, ovat varmasti yhteisiä tuntemuksille kaikille syöpää sairastaville ja siitä parantuneille.

Itse tartuin tähän kirjaan ammatillisesta mielenkiinnosta nähdessäni sen kirjaston uutuushyllyssä. Olen työssäni mukana leikattavien rintasyöpäpotilaiden hoidossa, ja halusin saada vähän paremman kuvan potilaan tuntemuksista ja ajatuksista hoitoprosessin aikana. Omalta osaltani rintasyöpäpotilaan hoito rajoittuu ensimmäiseen vuorokauteen leikkauksen jälkeen, sen jälkeen todennäköisesti en enää häntä näe. Kuitenkin koin kirjan lukemisen erittäin hyödyllisenä. 

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Malcolm Gladwell: Blink


Malcolm Gladwellin kirja käsittelee alitajuntaa ja intuitiota, niitä valintoja, joita teemme ajattelemattamme, silmänräpäyksessä. Hän kertoo tieteellisten kokeiden sekä aitojen, tosielämässä tapahtuneiden asioiden kautta siitä, miten ihmisen tiedostamaton ajattelu voi johtaa harhaan näennäisesti aivan yksinkertaisissa asioissa, saa tekemään vääriä johtopäätöksiä, sekä miten ihmisten mielipiteisiin ja käyttäytymiseen vaikuttavat ympärillämme näkemämme ja kokemamme asiat sekä ennakkoluulot, vaikka emme itse sitä huomaa tai ymmärrä. Myös tiedostettuihin ja tiedostamattomiin kasvonilmeisiin ja niiden tulkintaan kiinnitettiin paljon huomiota.

Erittäin mielenkiintoinen kirja, etenkin koska tykkään lukea tällaisia kirjoja. Erityisesti kohta, jossa kerrottiin autismista (ihmiseltä puuttuu mm. kyky lukea toisen ihmisen ilmeitä ja eleitä), auttoi ymmärtämään paljon selvemmin mistä siinä on kyse. Tehdyssä kokeessa autistisen miehen silmänliikkeitä kuvattiin samalla, kun hän katsoi tiettyä elokuvaa. Toinen kamera oli suunnattu valkokankaalle, jotta pystyttiin tarkasti selvittämään mitä kohdetta hän kulloinkin katsoi. Kävi ilmi, että hän suuntasi huomionsa aivan eri asioihin kuin muut katsojat. Hän ei esimerkiksi kiinnittänyt huomiota näyttelijöiden kasvoihin ja ilmeisiin juuri lainkaan, sillä hänelle ne eivät merkinneet mitään, koska hän ei osannut tulkita kasvonilmeiden merkitystä.

Gladwellilta on ilmestynyt kaksi muutakin kirjaa, jossain vaiheessa taidan tutustua niihinkin. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

John Verdon: Numeropeli


Dave Gurney on eläkkeellä oleva poliisi, joka saa yllättävän yhteydenoton opiskeluaikaiselta ystävältään Markilta. Hän on saanut käsittämättömän kirjeen, jossa uhataan hänen henkeään. Kirjoittaja vihjaa tuntevansa Markin niin hyvin, että tietää mitä hän ajattelee. Häntä kehotetaan ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen välillä ja avaamaan sen jälkeen liitteenä oleva pienempi kuori. Siinä mainitaan täsmälleen sama luku kuin mitä Mark oli mielessään ajatellut. Kuinka se on mahdollista?

Kirja alkoi hyvin, juoni oli mukaansatempaava ja yllättävä. Tapahtumista oli vaikea saada mitään "loogista tolkkua", ja päähenkilö oli mukavan erilainen kuin yleensä dekkareissa, sympaattinen ja tavallisen oloinen. Valitettavasti hyvin alkanut juonenkehittely rupesi tökkimään jo ennen puoltaväliä ja lopussa suorastaan ärsytti, kun itselle murhaaja oli ollut selvä tapaus jo pidemmän aikaa ennen loppuhuipentumaa. Kirjan idea oli silti mainio, ja odotan Verdonin seuraavaa kirjaa mielenkiinnolla. 

lauantai 22. lokakuuta 2011

Diana & Victoria Webster: Niin monta Mount Everestiä


Diana Webster on britti, joka muutti Suomeen miehensä kanssa vuonna 1952. Kolmetoista vuotta myöhemmin he saivat esikoistyttärensä Victorian, joka sai cp-vamman synnytyksen yhteydessä. Vammat olivat lieviä, lihasjäykkyyttä ja puheen vaikeutta, mutta selvästi havaittavia. 60-luvulla ennakkoluulot ja -käsitykset istuivat tiukassa ja äiti sai tehdä paljon töitä vakuuttaakseen ihmiset siitä, ettei Victorian älyssä ole mitään vikaa.

Kirjan ensimmäinen puolikas on kirjoitettu äidin "suulla". Tarina alkaa synnytyksestä ja Victorian sairaalassaolosta. Voi vain kuvitella, millaista hoitoa ja huolenpitoa äiti, joka ei puhu juuri sanaakaan suomea, on saanut. Tekstistä saa pienen käsityksen siitä, kuinka ankeaa sairaalassa siihen aikaan oli. Hoitajistakin vain muutama puhui englantia. Vauvaa ei päässyt katsomaan kuin ikkunan takaa, eikä kukaan kertonut mistä oli kyse.

Äiti käy läpi Victorian elämää vauvasta aina lukion loppuun asti. Ongelmia ja vastoinkäymisiä on kaiken aikaa, mutta Victorian oma asenne elämää kohtaan auttaa häntä selviämään vaikeuksista. Kirjan toinen puolikas on Victorian kertomaa ja alkaa lääketieteelliseen pääsystä. Lääkäriksi opiskelu oli ollut hänen haaveenaan yksitoistavuotiaasta saakka, ja sitä tavoitetta kohti hän uupumatta pyrki. Lopulta hän sai opiskelupaikan Ruotsista, mutta monet opettajista ja lääkäreistä yrittivät saada hänet lopettamaan opiskelut, sillä "eihän hän voi koskaan toimia oikeana lääkärinä".

Oli aika kammottavaa lukea, kuinka pelkän puhevian ja lihasjäykkyyden takia ihmistä voi kohdella miten lystää. Laskeskelin, että Victoria aloitti lääketieteellisessä joskus 80-luvun loppupuolella, jolloin maailma tietysti oli erilainen kuin nykyään, mutta voin silti hyvin kuvitella samaa tapahtuvan edelleen. Maailma ei ole ainakaan suvaitsevammaksi muuttunut, ikävä kyllä. 

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Emily Brontë: Wuthering heights


Tunnustan maalaisuuteni; olin kuvitellut tämän kirjan samankaltaiseksi kuin Jane Austenin teokset (joista en ole tähän mennessä lukenut kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon). Ensimmäisen kappaleen luettuani huomasin jo erehtyneeni, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka näin kauniin niminen kirja voi olla niin synkkä ja suorastaan masentava. Lukeminen oli työn ja tuskan takana, kunnes viimeinen kolmannes alkoi tuntua helpommalta ja jätti kirjasta lopulta melko positiivisen kuvan.

Koska tapahtumat oli kerrottu taloudenhoitaja Nellyn suulla, jäivät henkilöiden perimmäiset tunteet ja motiivit hämärän peittoon ja oman pohdinnan varaan. Useat henkilöistä olivat ilkeitä, synkkiä ja jopa sadistisia. Heathcliffin suoranainen pakkomielle Catherineen vaikutti kaikkiin henkilöihin ja teki jokaisen elämästä ikävää ja synkkää. Vasta lopussa Heathcliffin kerrottua tuntemastaan rakkaudesta Catherineen Nellylle, aloin lukijana miettiä minkälainen heidän tarinansa olisi ollut, jos he olisivat päätyneet yhteen? Miellyttävämpi lukea, mutta ehkä myös tylsempi.

Luin kirjan englanniksi ja odotin samanlaista lukukokemusta kuin Austenia  lukiessa, kaunista kieltä ja mukavia mielikuvia, mutta ehkä tarinan synkkyyden vuoksi kielikin tuntui tönköltä ja töksähtelevältä. Kirjan on lukenut lähiaikoina myös Raisa, jonka arvioon yhdyn suurelta osin.

torstai 13. lokakuuta 2011

Carl Sagan: Cosmos


Saganin teos oli huomattavasti helppotajuisempi kuin aiemmin lukemani Stephen Hawkingin kirja. Sagan keskittyi pohtimaan enemmän ihmiskunnan evoluutiota ja sitä kautta mahdollisuutta löytää elämää muualta universumista. Hän oli mukana Marsiin ja Jupiteriin lähetettyjen tutkimusalusten matkan suunnittelussa ja tulosten tutkinnassa ja kertoikin näistä tutkimuksista mielenkiintoisesti ja tarkasti. Kirjassa oli kuitenkin mielestäni liian paljon kuvittelua, mielikuvituksellista pohdintaa siitä, millaisia muut avaruuden asukkaat saattaisivat olla ja millaisia itse olemme muutaman miljoonan vuoden päästä. Näitä pohdintoja enemmän lukemista häiritsi kuitenkin tietoisuus siitä, että kirjan kirjoittamisen jälkeen (julkaistu alunperin 1980) tiede on edennyt paljon, ja jotkin kirjassa esitetyt asiat tuntuivat nyt lapsellisilta. Kaiken kaikkiaan kirjasta sai kuitenkin hyvät perustiedot elämän kehittymisestä maapallolla sekä myös muinaisten kulttuurien uskomuksista ja tieteen kehityksestä. 

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Elizabeth Gilbert: Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin


Kirja jatkaa tarinaa, johon Eat, Pray, Love jäi (inhoan kyseisen kirjan suomennosta, enkä periaatteesta sitä käytä). Elizabeth ja Felipe haluavat elää elämäänsä yhdessä, menemättä koskaan naimisiin. Felipeltä kuitenkin estetään pääsy Yhdysvaltoihin, eikä viisumin saamiseksi näytä olevan muuta keinoa kuin hakea avioliittolupaa. Elizabethillä varsinkin on varsinainen kammo avioliittoa kohtaan, joka tätä kirjaa lukiessa tulee selvääkin selvemmäksi.

Kirja on omaelämäkerrallinen, mutta vielä enemmän se on tutkielma länsimaisen avioliiton historiasta ja nykytilasta. Kirjasta löytyy paljon mielenkiintoista pikkutietoa historiallisesta näkökulmasta, mutta myös syvempää pohdiskelua kirjailijan omista sukulaisista ja heidän avioliitoistaan. Ehkä jonkinlainen pakkomielteenomaisuus aihetta kohtaan vaivasi lukiessa, mutta aihetta oli ainakin pohdiskeltu monelta kantilta.

Asia, joka häiritsi enemmänkin näin suomalaisesta näkökulmasta, oli keskittyminen nimenomaan avioliittoon. Toki kirjailijan "pakkoavioliiton" vuoksi tämä oli kirjan idea, mutta koska kaikkea muutakin yhteiseloon ja parisuhteisiin koskevaa oli käsitelty ainakin jonkin verran, tuntui hieman häiritsevältä että avoliittoa ei käsitelty oikeastaan ollenkaa, paitsi mainintana, että ennen kirkon sekaantumista asiaan Euroopassa oli täysin hyväksyttävää asua yhdessä ilman avioitumista. Kun naimisiinmenon ja avioliiton kehittymistä tarkasteltiin suunnilleen koko tunnetun historian ajalta, olisi ollut mielenkiintoista lukea kirjailijan ajatuksia siitä, miksi nykyään yhä suurempi osa pareista ei mene naimisiin lainkaan, ja mikä ero loppujen lopuksi on sillä, asuuko avoliitossa vai avioliitossa?

perjantai 7. lokakuuta 2011

Nora Roberts: Tribute



Cilla McGowanin isoäiti oli suuri Hollywood-tähti, joka teki itsemurhan nuorena. Ostettuaan äidiltään isoäitinsä vanhan maalaistalon hän löytää isoäidille osoitettuja rakkauskirjeitä, joista käy ilmi että hän oli raskaana kuollessaan. Cilla alkaa kunnostaa taloa, mutta remontointia hidastavat ilkivalta ja häirintä. Hän päättää yrittää ottaa selville onko taloon kohdistuvalla ilkivallalla ja isoäidin kuolemalla jotain tekemistä toistensa kanssa.

Vaikka kirja oli tyypillistä Nora Robertsia, onnistui se kuitenkin tempaamaan mukaansa. Loppua kohden tuli jo vähän tylsistymisen tunnetta, sillä juoni ei loppujen lopuksi edennyt alun asetelmista juurikaan. Tietenkin mukana oli myös komea naapurin mies, mutta paljon oli myös puutarhan ja remontoinnin yksityiskohtien kuvailua. Melkein teki mieli työntää omat kädet multaan, onneksi on syksy. 

torstai 29. syyskuuta 2011

Paulo Coelho: The Fifth Mountain


Kirja perustuu Raamatun kertomukseen profeetta Eliaasta, joka eli n. 800-luvulla ennen ajanlaskun alkua Israelissa. En tiennyt kirjasta mitään ennen lukemista, joten yllätyin kyllä sisällöstä, sillä en ajatellut sen olevan uskonnollinen tarina. En myöskään tunne Raamattua juuri lainkaan, ainakaan Eliaasta kertovia kohtia, joten en pysty vertaamaan niitä kirjan tapahtumiin. Juoni sinällään oli hyvin yksinkertainen, mutta siitä on hankala kertoa oikeastaan mitään referoimatta samalla koko kirjan sisältöä. Perimmäinen ajatus oli kuitenkin ihmisen oikeus ja velvollisuus tehdä valintoja elämässään ja päättää oman elämänsä suunnasta, eikä vain jäädä paikalleen tai antaa toisten tehdä näitä päätöksiä.

Kirjan tyyli oli hyvin pelkistetty ja yksinkertainen. Ihmisten ja ympäristön kuvailua oli hyvin minimaalisesti, mieleen tuli oikeastaan Raamatun kirjoitustyyli. Toisaalta se sopi kyllä tarinaan, mutta samalla teki siitä melko karun ja välillä pitkästyttävänkin. En ole lukenut Coelhon muita kirjoja, joten en tiedä onko hänen tyylinsä aina näin pelkistetty, vai oliko kyse vain eräänlaisesta tehokeinosta tässä kirjassa. 

torstai 22. syyskuuta 2011

Stephen Hawking: A brief history of time


Syksy on selvästi tullut, koskapa tietokirjallisuus vetää puoleensa vastustamattomasti. Tällä kertaa tuli kyllä haukattua isompi pala kuin pystyin puremaan, sillä suuri osa tekstistä meni yli ymmärryksen. Jollain tasolla ymmärsin kyllä mistä puhuttiin, mutta protonien ja neuronien, kvarkkien ja erilaisten fysiikan teorioiden sovittaminen universumin syntyyn ja olemukseen ei enää onnistunut. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea teorioista joita viisaat aivot tuottavat, esimerkiksi aikamatkustamisen ja aikakäsityksen suhteen. Todistettu on, että aika ei kulje samaa tahtia kaikkialla, esimerkiksi maan pinnalla se kulkee hitaammin kuin ylempänä avaruudessa.

Suuri osa yleisestikin tunnetuista teorioista on kuitenkin nimenomaan juuri niitä; teorioita, joita ei ole pystytty todistamaan konkreettisesti. Esimerkiksi mustien aukkojen olemassaolosta ei ole mitään konkreettisia todisteita. Erilaisilla matemaattisilla kaavoilla pyritään luomaan todisteita, jotka vahvistavat olemassaolevia teorioita, joilla sitten pystyttäisiin tarkentamaan maailman syntyä ja olemusta. Tämä kirja vahvisti kyllä sen olettamukseni että tutkijoiden ajatukset lentelevät jossain ihan muissa sfääreissä kuin tavallisten ihmisten. Toisaalta mikäpä olisi sen mielenkiintoisempaa kuin lueskella scifi-juttuja jotka toivotaan saavan todistetuksi lähitulevaisuudessa todeksi?

Luin tämän e-kirjana ja täytyy positiivisena loppuhuomautuksena todeta, että iphoneen sisältyvä english dictionary on oivallinen lisä!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Tony Blair: The Journey


Tony Blair oli Britannian pääministeri vuosina 1997-2007. Kirjassaan hän käy läpi poliittista uraansa varhaisista vaiheista aina nykyhetkeen asti. Hänen pääministeriaikanaan tapahtui paljon merkittäviä asioita maailmanlaajuisesti, kuten Yhdysvaltain terrori-iskut ja niiden jälkimainingeissa päätökset Afganistanin ja Irakin sodista, mutta hän sai myös paljon aikaan Britannian politiikassa, mm. Irlannin rauhanneuvottelujen onnistuminen, sekä uudistukset niin koulutukseen ja terveydenhuoltoon kuin kriminaalipolitiikkaankin. Toki noihin vuosiin mahtui paljon muitakin tapahtumia, ja kaikkia niitä Blair käy läpi hyvin yksityiskohtaisesti, perustellen näkökantojaan ja tekemiään päätöksiä. Pääpaino kirjassa tuntui kuitenkin olevan selittää hänen "New Labour" -aatettaan, joka lähti puolueen uudistamisesta ja jatkui yhteiskunnallisessa uudistamisessa läpi kaikkien pääministerivuosien.

Poliitikkojen tapaan Blairilla on sana hallussa ja hän osaa hyvin vakuuttavasti puolustella päätöksiään ja hienovaraisesti syytellä vastustajiaan. Gordon Brown tuskin on ollut kovin ilahtunut jos on tämän kirjan lukenut, häntä syytetään melko selväsanaisesti kaikista puolueen kärsimistä loppuvaiheen ongelmista ja vaalitappiosta Blairin eroamisen jälkeen. Mutta sellaista politiikka ilmeisesti on; oma näkemys on aina paras. Toisaalta ilman selvää visiota ja suuntaa on mahdotonta saada mitään aikaan, joten toisaalta ymmärrän tämän.

En ole todellakaan mikään politiikan seuraaja, en kotimaan enkä sen puoleen ulkomaidenkaan. Tämä kirja oli jälleen uusi rajanylitys minulle, muita poliittisia muistelmia tuskin tulen lähiaikoina lukemaan. Tämän kirjan olin silti halunnut lukea sen ilmestymisestä asti, lähinnä siksi että muistan jostain lehtijutusta lukeneeni hovin närkästyneen kuningatarta koskevista kohdista. Ja kyllä, Blair on selvästi myös huumorintajuinen mies, teksti ei todellakaan ollut kuivaa poliittista analyysia kaiken aikaa, vaan väliin mahtui paljon myös itseironiaa, hupaisia sattumuksia ja hauskoja kuvailuja muista ihmisistä. Ehkä voisin harkita lukevani George W. Bushista kirjoitettuja muistelmia seuraavaksi, kunhan pääsen tämänkertaisesta poliittisesta ähkystä yli.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Michelle Gagnon: Joita kukaan ei näe


Fbi-agentti, sarjamurha, yhteistyökyvyttömät poliisit ja vähän onnettomia ihmissuhteita, kuulostaa turhankin tutulta. Mitään uutta tai mielenkiintoista ei tässä kirjassa ollut, mutta olipahan ihan mukava aivot narikkaan -kirja välillä. Keskenkään ei kirjaa voinut jättää, koska se olisi jäänyt ikävästi mieleen kummittelemaan. 

maanantai 12. syyskuuta 2011

Joseph Heller: Catch-22


Tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan, Yhdysvaltojen ilmavoimien tukikohtaan lähellä Italiaa. Päähenkilö on Yossarian -niminen lentäjä, joka pelkää henkensä puolesta ja miettii kovasti keinoja päästä takaisin kotiin, tuloksetta. Tapahtumia kerrotaan eri henkilöiden näkökulmista eri kappaleissa, mikä antaa henkilöistä toki erilaisen, tarkemman kuvan, mutta samalla myös sekoitti ainakin minun pääni. Kenraaleita, luutnantteja, kapteeneita ym. on niin paljon, että ne menivät sekaisin iloisesti. Asiaa ei auttanut se, että kaikki henkilöt olivat hyvin erikoislaatuisia, tyypillisen satiristiseen tapaan ylikarrikoituja ja sen seurauksena eivät kovinkaan erilaisia.

Kirjan nimi tarkoittaa "noidankehää", josta ei pääse päättelemällä pois, esimerkkinä vaikkapa Yossarianin tapailema italialainen nainen. Hän suree, koska kukaan kunniallinen mies ei halua hänen kanssaan naimisiin koska hän ei ole enää neitsyt. Yossarian tarjoutuu naimaan hänet, jolloin tyttö toteaa, että Yossarian on hullu kun haluaa naimisiin naisen kanssa joka ei ole neitsyt, ja hän puolestaan ei voisi koskaan naida hullua miestä. 

Lukemalla tämän kirjan tein historiaa, se sai kunnian olla ensimmäinen lukemani sotaromaani sekä e-kirja. Molempia olen pitänyt lähes ylitsepääsemättöminä esteinä itselleni, siksi onkin ikävää että en pitänyt kirjasta kovinkaan paljon. En tosin itse tätä kirjaa hankkinutkaan, vaan sen lähetti minulle miespuolinen ystäväni. Varmaan minulta jäi ymmärtämättä paljon tekstin hienouksia ja syvempiä merkityksiä englanninkielen takia, mutta ainakin sen voin todeta, että satiiri ei kirjallisuudenlajina ole minua varten. Kirjassa oli omat hauskat oivalluksensa, mutta paljon oli myös saman asian jankkaamista edestakaisin, ja samat asiat toistuivat vielä eri kappaleissa.

E-kirja sen sijaan oli kokemuksena mukava, vaikka etukäteen pelkäsinkin etten jaksa pientä puhelimen näyttöä tuijottaa. Pelko oli turha, lukeminen tuntui sujuvan jopa paremmin kuin tavallisen kirjan lukeminen. Mikä parasta, kirja kulkee mukana siellä missä puhelinkin eikä vie paljoa tilaa. 

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle


Yllättäen eräänä yönä pieni kolmevuotias Eino saa aivoverenvuodon. Toivoa annetaan vähän, mutta Eino selviytyy isoista leikkauksista ja kriittisistä hetkistä. Viimein, viikkojen tehohoidon ja jatkohoitoon siirtymisen jälkeen käy selväksi, ettei toivoa toipumisesta ole oikeastaan koskaan ollutkaan, vaan on alettava valmistautua tekemään isoja päätöksiä Einon elämästä. 

Kirja on äidin kertomus tuskasta, pelosta ja raivosta, jota oman lapsen puolesta tuntee kuoleman edessä. Se on niin raa'an rehellisesti kirjoitettu, ettei sitä voi lukea kuivin silmin, tuntematta surua ja tuskaa itsekin. Ennenkaikkea koin kirjan äidin muistona Einosta, pienestä isostaveljestä jota ei koskaan unohdeta.

torstai 1. syyskuuta 2011

Ildefonso Falcones: Meren katedraali


1300-luvun Barcelonaan sijoittuva kirja kertoo Arnau Estanyolin tarinan. Hänen maaorjana työskennellyt isänsä pakenee Barcelonaan vauvaikäisen Arnaun kanssa ja yrittää saada jalansijaa elämään pojalleen. Köyhänä ja ammattitaidottomana eläminen ei ole helppoa, mutta Arnau onnistuu etenemään sisulla ja ystävällisyydellä ylös köyhyydestä.

Kirjailija oli onnistunut hyvin kuvailemaan 1300-luvun elinoloja korostamatta niitä silti liikaa. Ruttoepidemiat, likaisuus ja ruuan puute kuvailtiin mässäilemättä niillä liikaa. Ainoa asia mikä jonkin verran häiritsi, oli päähenkilön liika kiltteys ja hyväsydämisyys.

Ajattelin ennen kirjan lukemista sen olevan samankaltainen kuin Ken Follettin kirjat Taivaan Pilarit ja Maailma vailla loppua, mutta onneksi eroavaisuutta löytyi paljonkin. Kirkon rakentaminen oli toki tässäkin kirjassa eräänä osatekijänä, mutta ei mitenkään hallitsevana osana. Lisäksi Meren Katedraali keskittyi suureksi osaksi vain päähenkilö Arnaun elämään. Esikoiskirjaksi tämä oli erinomaisen hyvä, kirjailija oli selvästi perehtynyt aiheeseen tarkasti ja saanut kirjaan mahtumaan paljon historiallisia tositapahtumia. 

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Corinne Hofmann: Valkoinen masai


Kirja kertoo Corinnen omasta elämästä 1980-luvun lopulla, jolloin hän matkusti miesystävänsä Marcon kanssa Keniaan Mombasaan lomalle. Siellä hän tapasi masaisoturi Lketingan, jonka ulkomuotoon hän heti ihastui. Lyhyen kohtaamisen jälkeen loppuloma menikin tätä soturia etsiessä ja sattuman kautta he tapasivatkin uudelleen. Vaikka heillä ei ollut yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää, Corinne rakastui tulisesti ja lupasi tulla uudelleen Keniaan heti kun saa asiansa järjestettyä kotimaassaan Sveitsissä. Monen mutkan ja väärinkäsityksen kautta hän muutti asumaan Lketingan kotikylään keskelle Kenian savannia. He menivät lopulta myös naimisiin ja saivat tyttölapsen.

Ensimmäiset 150 sivua saivat minut jostain syystä todella ahdistuneeksi. En voinut ymmärtää, miten joku voi rakastua niin kovin ihmiseen, josta ei tiedä oikeastaan mitään. Sen vähän perusteella Corinne myi yrityksensä, asuntonsa ja autonsa ja palasi takaisin Keniaan tietämättä lainkaan, onko Lketinga odottamassa häntä. Palattuaan hän joutuikin paikallisen ystävänsä kanssa matkustamaan Kenian halki Lketingan kotikylään häntä etsimään.

Sana pakkomielteinen tuli mieleen alussa, mutta mielipiteeni Corinnesta muuttui kirjan edetessä. Hän osoittautui sitkeäksi, pitkäpinnaiseksi ja äärettömän sopeutuvaksi. Hän avasi elintarvikekaupan kylässä, osti auton ja meni naimisiin Lketingan kanssa, kaiken vaatiessa äärettömän paljon eri kaupunkien virastoissa juoksemista ja rahan antamista sinne sun tänne. Kaikkien vastoinkäymisten edessä mitä hän kirjassa kuvailee, ei voi kuin todeta että ihmisen on oltava todella rakastunut ja asialleen omistautunut jaksaakseen elää sellaisissa olosuhteissa.

Loppujen lopuksi avioliiton rikkoi Lketingan mustasukkaisuus. Vauvan synnyttyä hän tuli yhä enenevässä määrin epäluuloiseksi ja syytti Corinnea jatkuvasti pettämisestä, epäillen myös omaa isyyttään. Ehkä tilannetta oli edesauttamassa se, että Lketinga ei tuntenut olevansa perheen pää, kuten masai-heimossa mies on. Loppujen lopuksi kulttuurierot olivat kuitenkin liian suuret.

Jäin miettimään, miten masaisoturi ymmärtää rakkauden, vai ymmärtääkö? Tuskin ainakaan länsimaisella tavalla, kuten Corinne varmaan sinisilmäisesti uskoi. Masaimiehelle vaimo on ennenkaikkea omaisuutta, joku joka hoitaa kodin, lapset, polttopuun ja veden hankinnan. Seksi on erilaista, suuteleminen ja hellyyden osoitus eivät kuulu ollenkaan siihen. Lketinga halusi myös säilyttää mahdollisuuden ottaa tulevaisuudessa toisen vaimon. Kun Corinne ei istunut perinteiseen muottiin, Lketinga tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi. Oppimattoman ja kouluja käymättömän miehen on vaikea ymmärtää täysin toisenlaisista oloista tulevan ihmisen ajatuksia. Mielenkiintoista olisi myös ollut tietää Lketingan ikä. Luulen, että hän oli kuitenkin aika tavalla Corinnea nuorempi.

perjantai 19. elokuuta 2011

Danielle Trussoni: Enkelioppi


Sisar Evangeline on tullut Pyhän Rosan luostariin jo kaksitoistavuotiaana isänsä toivomuksesta. Muun perheensä kuoltua hänellä on jäljellä suvustaan ainoastaan isoäiti Gabriella, jota ei ole tavannut moneen vuoteen. Sattumien kautta Evangeline löytää vanhan kirjeen, jossa mainitaan luostarin vanhan nunnan, Celestinen, nimi. Celestine kertoo hänelle enkelitieteen opinnoistaan Pariisissa yhdessä Evangelinen isoäidin kanssa. Enkelitutkijoiden mielenkiinnon kohde ovat nefilit, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi enkeleitä. Evangeline ajautuu mukaan taisteluun niitä vastaan yhdessä isoäitinsä kanssa.

Juonen perusteella kirjassa olisi ollut aineksia paljon parempaan. Huomasi, että kyseessä on kirjailijan ensimmäinen jännityskirja. Juonenkäänteet paljastettiin oikeastaan melkein kokonaisuudessaan heti kirjan alkumetreillä, sen jälkeen lukeminen oli vähintäänkin puuduttavaa. Ainoat mukaansatempaavat kappaleet kirjassa olivat Celestinen kertomukset opinnoistaan sota-ajan Pariisissa. Juonen epäloogisuus häiritsi pahasti lukemista, eikä voinut välttää ajatusta, että kirjailijalla on ollut jo tuleva elokuvakäsikirjoitus mielessään kirjaa kirjoittaessaan. Kaiken kaikkiaan luokittelisin kirjan enemmän fantasiaksi kuin jännäriksi, vampyyrit ovat suorastaan uskottavia näiden enkelien vierellä.


lauantai 13. elokuuta 2011

Nora Roberts: Jotain lainattua


Robertsin morsiussarjaan kuuluu neljä kirjaa, tämä on niistä kolmas. Sarja kertoo neljästä ystävyksestä jotka pyörittävät yhdessä hääpalveluyritystä. Tässä kirjassa keskitytään hääkakuista vastaavaan Laureliin, joka on rakastunut yhden ystävänsä veljeen.

Jokin tässä kirjassa häiritsi. Ehkä syynä oli lapsellinen suomennos, välillä tuntui kuin olisi lukenut teini-ikäisistä. Tai sitten syynä on liika toisto, olen lukenut aiemmin sarjan ensimmäisen kirjan, eikä samoista ihmisistä ja samoista tapahtumapaikoista kovin erilaisia tarinoita saa. Siksi pidän enemmän Robertsin yksittäisistä kirjoista, kuin trilogioista tai sarjoista. 

torstai 11. elokuuta 2011

Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia - pahuus, hulluus, poikkeavuus



Hannu Lauerma toimii psykiatrian vastaavana yliläkärinä Psykiatrisen vankisairaalan yksiköissä Turussa ja Vantaalla. Tässä kirjassa hän käsittelee pahuuden ja julmuuden eri ilmenemismuotoja, yleistä suhtautumista niihin sekä evoluution, kehittymisen ja ryhmän vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Myös psykiatrisia häiriöitä ja psykiatrian kehitystä tieteenalana käydään läpi.

Kirjassa keskityttiin paljon muun muassa sodissa tapahtuneisiin julmuuksiin, suomalaisiin entisaikaisiin uskonlahkoihin sekä politiikassa vaikuttaneiden ihmisten rikoksiin. Vähäisesti käsiteltiin myös esim. Suomessa tapahtuneita kouluampumisia ja Myyrmannin pommi-iskua. Olisin itse odottanut enemmänkin tällä ja viime vuosikymmenillä tapahtuneiden tragedioiden käsittelyä ja pohtimista, mutta pääpaino oli 1800-1900 -lukujen tapahtumilla. Se ei kuitenkaan ollut huono asia, sillä esimerkiksi Suomessa vaikuttaneista uskonlahkoista lukeminen oli äärimmäisen mielenkiintoista ja täysin uutta tietoa tuli ainakin itselleni paljon.

Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan ja antoi paljon pohdittavaa. Lisäksi kirjailijan tyyli kirjoittaa osin humoristisesti teki lukemisesta mukavampaa kuin pelkän kuivan faktatiedon lukeminen olisi ollut.


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma



Kansasilaisen pikkukaupungin maissipellolta löytyy silvottu ruumis, ympärillään intiaanien keihäisiin seivästettyjen varisten piiri. Mitään murhaan viittaavaakaan ei Medicine Creekissä ole tapahtunut vuosikymmeniin, joten kaupunkilaiset ovat ihmeissään. Agentti Pendergast saapuu kaupungin sheriffin harmiksi paikalle tutkimaan tapausta ja palkkaa avukseen paikallisen teinin, Corrie Swansonin. Uuden ruumiin löytymisen myötä Pendergast tulee johtopäätökseen, että murhaaja on joku kaupunkilaisista. Mutta kuka hän on ja missä hän piileskelee?

Tämä on järjestyksessään toinen suomennettu Pendergast-romaani. Ensimmäinen oli niin hyvä, että odotukset olivat korkealla tämänkin suhteen. Valitettavasti jouduin hieman pettymään, vaikka kirjan alku oli lupaava. Loppua kohden lukeminen oli aina vain työläämpää, ja lopusta olisi viimeiset sata sivua voinut tiivistää helposti muutamaan sivuun. Ei kirja silti kokonaan huono ollut, ja varmasti tulen lukemaan muitakin sarjan kirjoja. Seuraava suomennos ilmestyy tänä syksynä.


torstai 4. elokuuta 2011

Jane Austen: Pride and prejudice



Tämä kirja oli ensimmäinen kosketukseni Jane Austenin maailmaan, mutta tuskin jää viimeiseksi. En ole nähnyt edes yhtään hänen kirjoistaan tehtyä elokuvaa. Tiesin toki, että kirja kertoo Elizabeth Bennetin ja Mr Darcyn mutkaisesta polusta kohti rakkautta, mutta muuten olen onnistunut välttämään Jane Austenin melko täydellisesti.

Yllätyin siitä, kuinka mukaansatempaava tarina oli. Siihen vaikutti epäilemättä se, että luin kirjan englanniksi. Keskityin välillä enemmän ihanaan vanhanaikaiseen englannin kieleen, senaikaiseen kirjoitustyyliin ja sanontoihin kuin itse juoneen. Pystyin kuulemaan ja näkemään tapahtumat mielessäni erittäin selvästi. Seuraavaksi täytyy katsoa kirjaan perustuva elokuva, jotta voin verrata kirjan tapahtumia siihen. 

torstai 28. heinäkuuta 2011

Cecilia Samartin: Señor Peregrino



Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka selän peittää suuri, ruma ja punainen syntymämerkki. Häntä hyljeksitään ja pelätään kotikylässään merkin vuoksi. Äitinsä kuoltua hän vihdoin tuntee olevansa vapaa lähtemään etsimään parannuskeinoa Yhdysvalloista. Hän muuttaa tätinsä luokse asumaan ja saa työpaikan läheisestä mielisairaalasta. Hänen potilaansa on erakkomainen, vihainen ja epämiellyttävä mies, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa Jamilet ja mies alkavat ystävystyä ja mies alkaa kertoa tarinaa nuorena tekemästään pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan.

Kirja jätti hieman ristiriitaisen olon; pidin sen lukemisesta paljon, mutta kirjan loputtua olo oli kuitenkin pettynyt. Pidin kirjan rakenteesta, jossa Jamiletin elämästä ja Señor Peregrinon tarinasta kerrottiin vuorotellen. Jotenkin Jamilet vain tuntui etenkin loppua kohden jäävän sivuhenkilöksi. Olisin odottanut enemmän pohdintaa syntymämerkin merkityksestä Jamiletin elämään ja sen hyväksymisestä osaksi omaa itseä ja identiteettiä. Nyt tuntui että koko asia jäi sivuun, vaikka alussa koko juoni punoutui sen ympärille. 

lauantai 23. heinäkuuta 2011

J.D.Robb: Seduction in Death



J.D.Robb, alias Nora Roberts on kirjoittanut in Death -sarjan kirjoja jo yli neljäkymmentä. Tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, n. vuoteen 2058. Päähenkilöinä kirjoissa ovat etsivä Eve Dallas ja miehensä Roarke. Sivuhenkilötkin pysyvät samoina, ainakin kirjoissa joita olen tähän mennessä lukenut. Suurta yllätystä sisällön suhteen ei siis ole odotettavissa, mutta jostain syystä Nora Roberts osaa kirjoittaa niin mukaansatempaavasti, ettei sillä ole niin väliä. Hyvä aivojen nollauskirja siis.

Tässä osassa selvitellään murhia joiden uhreiksi joutuvat naiset ovat tavanneet murhaajan nettideittisivuilla. Miksikään varsinaisiksi rikosromaaneiksi en näitä kirjoja mieltäisi, mutta onhan tämä vaihtelua tavan romantiikkakirjallisuudelle. 

torstai 14. heinäkuuta 2011

Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti



Päähenkilö on Pendergast -niminen omalaatuinen FBI:n agentti, joka saapuu New Yorkiin tutkimaan rakennustyömaalta löydettyjä luita. Luut ovat yli sata vuotta vanhoja, ja niistä löytyy viitteitä joiden mukaan asialla olisi ollut sarjamurhaaja. Yllättäen puistosta löytyy uusi ruumis, joka näyttäisi olevan murhattu samalla tavalla kuin sadan vuoden takaiset uhrit. Yhdessä arkeologi Nora Kellyn kanssa Pendergast yrittää selvittää kuka oli tämä tuntematon 1800-luvulla elänyt sarjamurhaaja, sekä kuka on ruvennut matkimaan häntä ja miksi.

Äärettömän mielenkiintoinen kirja, piti otteessaan ensimmäisestä sivusta viimeiseen. Sivuja löytyykin peräti 650, joten luettavaa riitti, mutta missään vaiheessa ei tullut kyllästymisen tunnetta. Pendergast on jätetty mielenkiintoisen salaperäiseksi hahmoksi, josta haluaa tietää lisää. Välillä tuli jopa mietittyä onko hän tästä maailmasta lainkaan. Kirjassa oli myös viittauksia aiempiin kirjoihin ja niiden tapahtumiin ja ne täytyykin ehdottomasti etsiä käsiin seuraavaksi.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Lorna Byrne: Portaat taivaaseen



Vihdoin sain tämän kirjastosta oltuani varausjonossa melko pitkään. Kirjailijan suosio ei ole ainakaan laskenut mihinkään ensimmäisen kirjan, Enkeleitä hiuksissani, jälkeen.

Portaat taivaaseen jatkaa samaa kaavaa kuin ensimmäinen kirja. Jos piti siitä, pitää varmasti tästäkin. Lorna kertoo elämästään, kohtaamistaan enkeleistä ja enkeleiden hänelle kertomista asioista ja näyttämistä näyistä. Mielenkiintoisinta antia olivat kertomukset ensimmäisen kirjan kirjoittamisesta, sen saamisesta julkaistuksi sekä Lornan mainoskiertueilla tapaamista ihmisistä. Nämä olivat konkreettisia asioita ja näitä olisin kaivannut enemmänkin. Heti kirjan alkumetreillä kerrottu näky Jumalan kirjastosta ja sinne johtavasta suuresta portaikosta saivat minut hieman vastahankaiseksi loppukirjan lukemista kohtaan. Loppua kohden lukeminen oli kuitenkin helpompaa.

Pohdin Enkeleitä hiuksissani -kirjan lukemisen jälkeen, tulisinko vakuuttuneeksi enkeleiden olemassaolosta ja Lornan kokemien asioiden todenperäisyydestä tämän toisen kirjan lukemisen jälkeen. En tiedä. En kokonaan ainakaan, mutta ehkä kyyninen mieleni on avautunut vähän. Jotkut kirjoissa kerrotut asiat saivat ensimmäisenä ajattelemaan hallusinaatioita ja liian vilkasta mielikuvitusta, mutta kokonaan en kirjoja mielikuvituksen tuotteiksi kuitenkaan ole valmis tuomitsemaan. 

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Christiane Heggan: Etsintä


Apulaispiirisyyttäjä Sidney Cooperin ystävä, tutkiva journalisti Lilly, siepataan hänen nenänsä edessä. Sidney alkaa etsiä syyllisiä ja tutustuu siinä sivussa Jake Sloaniin, joka muuttaa Sidneyn naapuriin. Jakella on omat tutkimuksensa meneillään entisestä armeijan komentajastaan, joihin myös Sidney joutuu osalliseksi.

Olipa vaikea kirjoittaa tiivistelmä juonesta. Pidin kyllä kirjasta, mutta juonenkäänteitä ei liiemmälti ollut. Ei siis mitään pulssia nostattavaa juonenkehittelyä tai jännittäviä tapahtumia, vaan kirja eteni omaa tahtiaan loppua kohti, tasaisesti ja varmasti. Henkilöhahmot jäivät pinnallisiksi, mutta ei tällaisessa kirjassa kovin syväluotaavaa analyysia tarvitakkaan. Mukavan erilainen kirjoitustavaltaan kuin yleensä lukemani jännärit.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Alex Kava: Sielujen sieppari


Maggie O'Dell on FBI:n profiloija, joka tutkii parinsa kanssa sarjamurhaa. Naiset on kuristettu, heidän suunsa on teipattu ja heidät on aseteltu istuma-asentoon. Jäljet osoittavat pastori Joseph Everettiin ja hänen uskonlahkoonsa, johon myös Maggien äiti on liittynyt.

Olen lukenut muitakin Maggie O'Dell -kirjoja, joista pidin enemmän kuin tästä. En vain jaksanut innostua uskonlahko-juonesta, tuntuu että olen lukenut ihan liikaa uskontoon liittyviä kirjoja viime aikoina. Lisäksi kun murhaajan arvasi jo puolessavälissä, oli loppukirjan lukeminen melko tylsää. Ja jos jotain inhoan dekkareita lukiessa niin sitä, että lopussa jää selvittämättömiä asioita auki. Tiettyjä asioita korostettiin uhreissa, mutta koskaan ei sitten selvinnyt että minkä takia? Miksi murhaaja oli tehnyt niin? Mutta dekkarikausi on avattu ja jatkoa seuraa!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani


Lorna on lapsesta saakka nähnyt enkeleitä ja henkiä. Tässä omaelämänkerrassaan hän kertoo näistä kohtaamisista ja asioista, joita enkelit ovat hänelle näyttäneet ja kertoneet. Meillä jokaisella on oma suojelusenkeli, joka kulkee aina mukanamme minne tahansa menemmekin. Sen lisäksi on olemassa lukematon joukko muita enkeleitä, jotka tulevat luoksemme kun pyydämme ja auttavat meitä. Lorna kehottaa ihmisiä avaamaan mielensä ja opettelemaan kuuntelemaan enkeleiden neuvoja ja ohjeita.

Hämmentävä kirja. Lukiessa etsii tahtomattaankin ristiriitaisuuksia, jotta saisi itsensä vakuutettua siitä, että koko tarina on sepitettä. Lorna kertoo hyvin yksityiskohtaisesti enkeleistä ja heidän kohtaamisistaan, jopa niin tarkkaan, että välillä ihmettelee voiko joku muistaa kymmenien vuosien takaisia tapahtumia niin selvästi. Enkeleiden kuvaus tuo mieleen lapsuuden kiiltokuvat ja tarrat, joissa kaikilla enkeleillä on siivet ja kauniit kaavut päällä.

Alettuani lukemaan kirjaa oli pakko googlata kirjailija. Katsottuani muutaman youtube-pätkän ei voinut kuin todeta, että hän on tavallisen oloinen ja näköinen nainen, rauhallinen ja puheissaan vakuuttava. Jos olisin lukenut tämän kirjan parikymppisenä, ei olisi tarvinnut miettiä uskoako sen sanomaa vai ei. Nyt vanhempana uskominen on vaikeampaa, huijatuksi tulemisen pelko on suuri. Ehdottomasti kirjailijan toinen kirja "Portaat taivaaseen" on myös lukulistallani. Ehkä sen myötä vakuutun lopullisesti.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Nora Roberts: Born in fire


Syntynyt -trilogia kertoo irlantilaisista Concannonin sisaruksista Maggiesta ja Briannasta. Tämä ensimmäinen osa keskittyy lasitaiteilija Maggieen. Enempää kirjasta tuskin tarvitsee kertoakkaan, kirja on taattua Nora Robertsin tyyliä. Ihanat kuvaukset Irlannin maaseudulta ovat parasta antia, tuli taas hillitön matkakuume... Tämä oli oikein mukava "välipalakirja" paksumpien romaanien välillä.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina



Kirja kertoo parikymppisistä kaksoissiskoista, jotka odottamatta perivät tädiltään asunnon Lontoosta. Heidän muutettuaan sinne toinen sisaruksista rakastuu tädin entiseen miesystävään ja alkaa erkaantua siskostaan. Pian he myös huomaavat, että he eivät ole yksin asunnossaan. Tädin haamu rupeaa tekemään itseään tiettäväksi. 


Juoni eteni vaivatta ja kirja oli helppo lukea, mutta jotain jäi puuttumaan. Luettuani tämän mieleen tuli sana "laimea". Jotenkin tämä kirja ei vain herättänyt juuri minkäänlaisia tunteita henkilöitä kohtaan. Siskokset tuntuivat tyhmiltä ja miespäähenkilö tossukalta. Mielenkiintoisin henkilö oli siskosten neuroottinen naapuri. Odotin koko ajan että jotain rupeaisi tapahtumaan, mutta juoni vain eteni samaa tasaista tahtia. Olen ehkä lukenut liikaa jännäreitä enkä osannut suhtautua näin erilaiseen kirjaan oikein. 

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet




Tämä oli kirja, jonka olin halunnut lukea jo pitkään. Osaksi, koska se aiheutti niin paljon keskustelua julkaisunsa jälkeen ja osaksi, koska olen juuri itse tutustunut lähietäisyydeltä Islamiin ja muslimien tapoihin. Halusin lukea itse, mikä tässä kirjassa oli niin mullistavaa että Ajatollah Khomeini langetti kirjailijalle kuolemantuomion.

Kirja kertoo kahdesta miehestä jotka ovat matkalla lentokoneessa Intiasta Lontooseen. Terroristien räjäytettyä koneen he ovat ainoat jotka säilyvät hengissä. Toiselle kasvavat sarvet, toinen saa sädekehän. Taustakertomuksena kerrotaan Islamin synnystä ja profeetta Muhammedin elämästä. 

Kuvittelin kertomuksen hyvin erilaiseksi jo pelkästään takakannen perusteella. En itse löytänyt kirjasta mitään kovin "radikaalia", mutta länsimainen ihminen lukee ja kokee tämän kirjan varmasti eri tavalla kuin muslimi. Luettuani kirjan jäin pohtimaan, mikä oli lopulta se sanoma, mitä kirjailija yritti kertoa. Ehkä se, että jokaisen tulisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, eikä yrittää näytellä muuta. Kuinka voi olla hyvä ihminen, jos halveksii omia juuriaan?